Yleinen (muokattu 18.9.2020) Urjalan Ylläpito

Koululaisten tuonti- ja hakupaikat muuttuvat

Hanna Välimaa
Kirkonkylän koulun vieressä sijaitseva yhtenäiskoulun rakennustyömaa aiheuttaa muutoksia koululaisten kulkemiseen sekä välituntikäyttäytymiseen. Vaikka työmaa pienentääkin koulun elintilaa, suhtautuu koulunjohtaja Jenni Santaranta tulevaan syksyyn positiivisin mielin.

 

Koulunjohtaja Jenni Santaranta kertoo, että maassa oleva punainen merkki on uuden yhtenäiskoulun katoksen kulma. Hän arvelee, että rakennustyömaassa riittää varmasti mielenkiintoa koko lukuvuodeksi.

Hanna Välimaa
Kirkonkylän koulun vieressä sijaitseva yhtenäiskoulun rakennustyömaa aiheuttaa muutoksia koululaisten kulkemiseen sekä välituntikäyttäytymiseen. Vaikka työmaa pienentääkin koulun elintilaa, suhtautuu koulunjohtaja Jenni Santaranta tulevaan syksyyn positiivisin mielin.

– Vaikeudet ovat voitettavissa, kun tähän lähdetään oikealla asenteella. Lapset ovat mukautuvaisia, joten yritetään me aikuisetkin olla, Jenni Santaranta sanoo ja tarkoittaa aikuisilla huoltajien lisäksi koulun henkilökuntaa.

Kun koulu alkaa ensi tiistaina, koulun piha-alueelle ei pääse normaaliin tapaan. Sen sijaan lapset jätetään autoista koulun viereen rakennettavalle jättöpaikalle, joka sijaitsee Urjalantien puolella lähellä vanhaa bussipysäkkiä. Jättöpaikalta kulkee jalankulkuliittymä koulun pihaan. Jenni Santaranta sanoo, että jättöpaikka jää omalle paikalleen myös yhtenäiskoulua varten.

Lue lisää Urjalan Sanomista 6.8.2015.