Yleinen Urjalan Ylläpito

Urjalalle 750 000 euroa liikuntahalliin

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Urjalalle 750 000 euroa liikuntahallin rakentamiseen. Liikuntahalli tulee kirkonkylään rakennettavaan yhtenäiskouluun. Saatava summa on sivistystoimenjohtaja Juha Salon mukaan maksimimäärä, jonka kunta voi valtiolta saada tämäntyyppiseen hankkeeseen.

Valtio myönsi avustuksia kaikkiaan 27 miljoonaa euroa liikuntapaikkojen rakentamiseen ja perusparantamiseen. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella rahaa sai Urjalan kunnan hankkeen lisäksi kolme muuta hanketta.

Urjalaa enemmän rahaa sai vain Äänekosken kaupunki uimahallin peruskorjaukseen. Avustus on 800 000 euroa.

Uuden yhtenäiskoulun rakentamiseen ei tällä hetkellä ole mahdollista hakea muuta avustusta valtiolta. Juha Salo sanoo, että rahaa saataisiin todennäköisesti myös koulun muuhun rakentamiseen, jos valtiolla vain olisi rahaa jaossa.