jatkosota, sotaorvot, talvisota (muokattu 17.8.2022) Urjalan Ylläpito

Sotaorpo selvitti pitkään isänsä kohtaloa

– Minua haastatteli takavuosina erään lehden nuori toimittaja ja hän kysyi sotaorpo-sanan merkitystä. Se havainnollistaa, miten vaikea nykyihmisen on ollut ymmärtää, mitä sota loppujen lopuksi oli ja mitä se toi tullessaan ihmisten elämään.

Näin sanoo 78-vuotias Erkki Lehtelä. Hänen isänsä Urpo Lehtelä siunattiin vuonna 1951 Urjalan sankarihautaan, vaikka häntä ei koskaan saatu Suomeen.

Urpo Lehtelä oli kotoisin Honkolan kylästä. Hän kävi talvisodan ja taisteli jatkosodassa Syvärin rintamalla.

Erkki Lehtelä yritti sitkeästi selvittää, mitä hänen isälleen lopulta tapahtui peräytymisvaiheessa kesällä 1944 Viteleenjoen Suurmäen ja Rautamäen taisteluissa.

– Isäni haavoittui vakavasti, mutta häntä auttaneen kaverin mukaan hän jäi kuitenkin sinne elossa. Tilanne oli ollut hyvin sekava.

– Luultavasti hän on ollut niin pahasti loukkaantunut, että hän on kuollut sinne, ehkä neuvostoliittolaisten toimesta. Luulen, että olen käynyt vuonna 2010 hyvin lähellä hänen kuolinpaikkaansa Rautamäellä.

Lisää talvi- ja jatkosotaan liittyvää asiaa torstaina 5. päivänä paperilehdessä ja digilehdessä 4. päivänä kello 19