– Jäin koukkuun heti. Nyt voidaan puhua jo riippuvuudesta, Tapio Nurminen sanoo ja hymyilee leveästi.

Hänen hymyään levittää laulaminen. Ja karaoke! Kunniallinen selviytyminen ensimmäisestä esiintymisestä, jossa polvet vatkasivat vielä holtittomasti.

– Jännitti niin hemmetisti. Olin ihan varma, että en pysy edes pystyssä, mies tunnustaa.

Pysyipä kuitenkin, ja kun palaute oli rohkaisevaa, yhä varmemmin. Nurminen ottaa nykyään laulutunteja ja saa tummasta basso-baritonin äänialastaan irti koko ajan enemmän. Hän pääsee tosi matalalle – ja korkealle. Kotipihassa Urjalassa, Kampparin kylässä kajautettu musikaalikatkelma vakuuttaa.

KARAOKEN löytämisestä ei ole vielä kolmea vuottakaan, ennemmin kaksi ja puoli, mutta siinäkin ajassa on ehtinyt tapahtua paljon. Mennään silti tässä kohtaa vielä kauemmas, Tapsa Nurmisen lapsuuteen asti.

Hän syntyi vaikeasti näkövammaisena ja on tähän mennessä voittanut lasiensa vahvuudella kaikki muut likinäköiset, joiden kanssa on vertaillut. Näkökentässä on nykyään muitakin rajoitteita.

– Sain ensimmäiset pullonpohjalasit kolmevuotiaana. Likinäköisyys paheni suoraa käyrää ylöspäin 9–10-vuotiaaksi, kunnes parempi silmä oli –23 ja huonompi –31. Ne saatiin vielä korjattua laseilla.

Aikuisiällä tehdyt leikkaukset muuttivat myöhemmin näön ominaisuuksia.

– Minulla on lisäksi silmänpohjan rappeuma ja näkökentän kaventuma, joita on yritetty parantaa piilolinsseillä siinä kuitenkaan onnistumatta. Ennuste oli jo varhain, että sokeudun. Niin tulee todennäköisesti käymään, Nurminen sanoo, yllättävän rauhallisesti kuitenkin.

NURMINEN näkee edelleen, eikä hän ole alkanut elää sokean elämää etukäteen. Hän on ajanut autoa, moottoripyöräillyt Euroopassa ja opiskellut itsensä puuseppämestariksi, vaikka äiti toppuutteli, että ethän sinä tuommoisen näön kanssa voi. Mies ei ole luovuttanut.

– Elän tätä päivää. Asiat menee eteenpäin. Tärkein on aina seuraava konsertti ja seuraavat karaokekilpailut, joihin laulunopettaja usuttaa. Vaimo Pia Suvisaari-Nurminen on todella tärkeä kannustaja, ja muitakin tietysti on. Kuten siskon miehen äiti Marjatta, joka on neulonut laulusukat. Ne ovat kisoissa aina jalassa.

– Hän on suurin fanini. On myös paljon selkääntaputtelijoita, että olet kyllä kova jätkä, että itse en pystyisi samaan. Joku on sanonut, että olisi minun asemassani tappanut itsensä aikaa sitten. Yksi mies tuli kerran syyttämään, että sähän näet! Turha luulla, että saat jotain säälipisteitä.

– Suurin osa ihmisistä on tosi auttavaisia ja monet sanovat ensin, että anteeksi, saako kysyä? Mielelläni kerron mitä tämä on. Jos itse kysyn tietä, niin ihmiset lähtevät usein saattamaan. Käytän valkoista keppiä. Se kertoo muille, että vaara lähestyy, Nurminen nauraa.

Viesti on, että vakavakaan näkövamma ei estä elämästä.

– Minulla on ystävä Timppa, joka kisaa ilma-aseiden maajoukkueessa, vaikka on sokea, Nurminen sanoo. Se, että miten, olisi oma tarinansa.

– Timppa sanoo aina, että olen sokeuden nuppuvaiheessa. Hän on kertonut, mitä on olla ihan näkemätön. Säälii ja kadehtii minua yhtä aikaa.

Samaan mieheen Nurminen liittää halauksen arvon.

– Kun ihmiseen ei saa suoraa katsekontaktia, pitää saada kosketus. Se vähän selittää, miksi minäkin olen aina ollut halaaja, Nurminen pohtii.

Kankaanpään kuntoutuskeskus on hänelle tärkeä paikka. Kuntoutuksessa ei kuntouteta näköä, mutta siellä autetaan pärjäämään tässä maailmassa.

– Siellä on keskiviikkoisin karaoke. En valehtelematta ollut ikinä laulanut karaokea, ennen kuin kokeilin kaksi ja puoli vuotta sitten. Ja kuten sanottua, jäin heti koukkuun.

– Kun kuulin hyviä kommentteja jälkeen päin, olin ihan, että jes! Tuli kovat kannusteet.

NURMINEN ei enää muista minkä laulun ensi kerralla tulkitsi, joku tuttu se varmaan oli. Hän on myöhemmin kehittänyt oman tapansa ottaa biisit haltuun: opettelemalla ne prikulleen ulkoa. Mitä tulee missäkin kohtaa. Niin monta kertaa, että laulut jäävät jonnekin selkäytimeen.

– Moni luulee osaavansa jonkun laulun, mutta sanoja kuullaan paljon väärin. Itse jäin kiinni Baddingin biisistä Mä jäin kii. En ollut koskaan laulanut sitä täysin oikein.

Kun karaoken villitsemä innostui ja alkoi opetella tosissaan, sanat piti saada sellaiseen muotoon, että saattoi harjoitella. Piti nähdä sen verran. Mutta miten?

Ensin kokeiltiin mustia isoja tikkukirjaimia keltaisella pohjalla. Keltainen on optinen väri, joka auttaa erottamaan kontrasteja. Tulostettiin A3-kokoon. Ei oikein toiminut. Sitten kokeiltiin mustaa valkoisella, ja sama juttu.

– Paras ratkaisu olivat isot valkoiset kirjaimet mustalla taustalla. Kaksi paperia allekkain teipattuna on yleensä yksi laulu. Joskus tarvitaan kolme arkkia ja se on jo yli metri laulua, mies virnistää.

HARJOITTELU tarkoittaa toistoa toiston perään. Joku voisi pitää puuhaa puuduttavana, mutta Nurminen ei. Hän tietää tulevansa palkituksi, sillä kehittymisen voi todeta. Harjoittelemalla oppii ulkoa sanojen lisäksi säkeistöjen määrän ja taukojen mitat.

– Kun vedän opeteltavan biisin kymmenen kertaa putkeen, niin merkkaan virheet. Joku vedoista 5–10 voi olla jo ainakin lähellä, ehkä yksi tiplu enää.

Miehen biisivarastossa on nyt kolmisenkymmentä ulkoa opeteltua biisiä. Kännykässä on taustoja, joista ne saa bluetoothilla kajariin. Korvalle vielä kuulokkeet, mikrofoni käteen ja siitä se lähtee: Mä muistan oli kuuma elokuu…

KYSEINEN biisi on Kari Tapion Sydänpuoli säätä vasten. Laulun tarinassa isä opettaa poikaa, että laudan sydänpuoli tulee säätä vasten, niin se kestää paremmin. Eikä ole vain yksi tai kaksi kertaa, kun tarina ja tulkinta ovat kostuttaneet silmät.

– Mollikansaa me suomalaiset ollaan. Yritän itsekin etsiä enemmän duurissa laulettavaa, Nurminen myöntää. Hän laulaa suomalaista iskelmää, vanhaa tanssimusiikkia ja rokkia, eikä vierasta vaikkapa Elviksen tai Lou Reedin tulkitsemista. Englanniksi siis myös. Musiikin kuuntelijana Nurminen on nykyään kaikkiruokainen.

– Mistä hyvän biisin tunnistaa? Nousee karvat pystyyn. Joskus silmät kostuu itselläkin, ihan pam. Laulu lähtee jostain navan alta, joillain vielä alempaa.

Musiikki myös yhdistää, ihmisiä ja sukupolvia. Nurminen oli tosi otettu, kun sai kutsun kummipoikansa Jeren 18-vuotisjuhliin. Siellä oli tarjolla musiikkia. Karaokea ja kaikkea.

NURMINEN ei ole laulumailla yksinäinen kulkija. Suomi on karaokelandia. Kun puoliso Pia huomasi kipinän, hän järjesti laululaitteet silloiseen ravintola Onnelliseen. Leena Berggren oli jatkolinkki vammalalaisen laulunopettajan Päivi Vahela-Nykäsen pakeille. Tämä antaa laulutunteja, ja on kuulemma ihan huippu alallaan.

– Loisto-opettaja! Tekniikkaa ja hengitystä ja ihan psykologiaakin. Meitä on sellainen ryhmä, jolle hän aina vinkkaa karaokekisoja. Päivi on sanonut, että hän näkee kehitykseni jo siitä, miten kävelen nykyään lavalle. Olen itsekin huomannut, että kehitystä on tapahtunut, kun kuuntelin jotain puolentoista vuoden takaista äänitystä.

Nurminen on osallistunut ja osallistuu moniin laulukilpailuihin ja on vielä tänä vuonna menossa muun muassa Eläkeliiton SM-loppukilpailuun. Karaokemestari-niminen kilpailu kerää vuosittain yhteen Eläkeliiton jäsenyhdistysten parhaat karaokelaulajat kautta maan. Nurminen edustaa Satakuntaa.

Kevään semifinaalissa hän sai parhaat pisteet kaikista sarjoista. Finaali on lokakuussa Kalajoella. Käy Urjalan mies muissakin laulukilpailuissa nyt, kun alkuaikojen pahin jännitys on taltutettu. Hän tekee keikkoja vanhainkodeissa, ja oikein mielellään saa pyytää muuallekin esiintymään.

LAULU on jännä laji. Se ei ole vain teknisesti puhdas suoritus ja ulkoa opitut sanat. Se on myös tulkintaa ja karismaa. Laulajalle se on kehollinen kokemus, joka antaa voimakkaan mielihyvän päästä laulusukkiin asti. Ja se, mistä saa mielihyvää, sitä ihminen haluaa toistaa.

– Juuri siksi käyn niin paljon baareissa, Nurminen tunnustaa.

Hän käy baareissa laulamassa. Kantapaikkoja ovat Las Palmas Tampereella ja Leskirouva Toijalassa. Las Palmas on parempi, sillä se aukeaa jo varhain, ja Nurminen haluaa laulaa paljon. Hän myös haluaa, että on seuraava kerta aina odottamassa.

JOKAINEN voi yrittää kuvitella, mitä näön menettäminen merkitsee ja miltä se tuntuu. Eikä sitä silti voi mitenkään ymmärtää. Tapio Nurminen on asian kanssa paljon pidemmällä.

Hän on myös onnellinen tietäessään musiikin täyttävän sen kolon, joka sokeutumisesta tulee syntymään.