Minna Mäkelä
Yli 70-vuotiaille ja riskiryhmille suunnattu kauppa-apu jatkuu Urjalassa toistaiseksi. Viikoittain päivittäistavaroita kuljetaan nyt 90–100 talouden vauhdilla.
Kunnan antama ruoka-apu lapsiperheille päättyy perjantaina 8. toukokuuta, koska koulut avaavat ovensa ensi viikon torstaina 14. toukokuuta.
Kesäkuun alussa monia koronarajoituksia höllennetään. Urjalan johtoryhmä päätti tiistaina, että kuntouttava työtoiminta ja työpajat avautuvat. Samoin kirjasto avaa ovensa ensi kuun alussa.
Kunnantalon asiakaspalvelu on jälleen avoinna 1.6. alkaen. Mikäli kunnantalon työntekijöille on asiaa, kannattaa varata aika, sillä moni työntekijöistä on etätöissä.
Majakka, Narikka ja kunnan kuntosali sekä liikuntasali yhtenäiskoululla avataan.
Hallinto- ja talousjohtaja Terhi Källi kertoo, että liikuntatilojen avaimista tiedotetaan vielä erikseen.
Peruttavien tapahtumien listalla on kaksi asiaa: toukokuun lopun yritysilta perutaan samoin kuin kesäkuulle suunniteltu asumisen päivä.