1980-luvun alussa perustetun Urjalan Mieskuoron sitkeimmät sissit Pekka ja Risto Nikkilä jatkavat laulamista yhä 40 vuoden päästäkin, tosin nyt Punkalaitumen Mieskuorossa muutaman muun urjalalaisen lailla. Kerran viikossa serkukset ajavat Punkalaitumelle harjoituksiin. Nyt on taas se aika, kun kuorot laulavat kevätkonserttejaan ja siirtyvät kesälomille. Niin Punkalaitumen Mieskuorokin konsertoi ensi viikon sunnuntaina.
80 vuotta juuri täyttänyt Pekka Nikkilä ja näinä päivinä 86 vuotta saavuttava Risto Nikkilä ovat laulaneet Urjalan Mieskuorossa sen alkuvuosista asti. Pekka Nikkilä oli jopa perustamassakin kuoroa noin 30 muun laulutaidon syntymälahjana saaneen kera.
– Meidän joukossa oli silloin monta sodankäynyttäkin miestä ja kaksi isä-poika -paria, muistelee perustajajäsen.
Hän listaa kuoronjohtajia ihan ensimmäisestä Touko Rosenqvististä, Carlstedtiin, Ala-Villamoon, Saikkuun ja Samuel Ahtiaiseen.
Risto Nikkilä puolestaan muistaa varsinkin Rosenqvistin aikana pidetyn vitsien kertomistuokion harjoitusten aluksi. Sillä kai saatiin miehet sopivan rennolle mielelle.
– Neliäänisen kuoron hallussa oli moneen tilanteeseen sopivia laulua, isänmaallisia, kansansävelmiä, kevyempääkin esimerkiksi kauniita valsseja. Vuosien mittaan repertuaari laajeni. Mukaan tulivat niin Urjalan taikayö kuin Rauni Kivistön sävellys Nuutajärven jenkkakin, muistelevat serkukset.
Kuoron solisteista he mainitsevat Ilmari Kaarinevan, Kauko Vehmaksen, Eero Anttilan, Gunnar Mäkisen ja Aimo Rytkyn.
– Me teimme myös retkiä Sulasolin tapahtumiin, missä monta kuoroa lauloi yhdessä. Urjalassa kävi vieraana ainakin Toijalan ja Punkalaitumen mieskuorot. Niin ikään Urjalan Naiskuoron kanssa laulettiin. Joskus konsertissa oli juontaja, esimerkiksi Helly Tursa useammankin kerran, ja joskus oli säestäjänä pianisti tai hanuristi, Risto Nikkilä kertoo.
Serkukset kertovat, että joskus käytiin muutakin kuin laulukeikoilla. Ainakin Koskelan torpan pitkän aittarakennuksen pärekatto käytiin uusimassa.
– Kun sitä trukilla nostettiin, muut ehtivät vetää sormensa pois, mutta yhden kuoromiehen sormi jäi väliin. Ei siinä kuitenkaan pahasti käynyt, lauluveljet toteavat.
Urjalan Mieskuoron viimeiseksi konsertiksi jäi joulukuussa 2011 pidetty Sota-ajan laulujen konsertti. Siihen oli kirjoittanut sota-ajan kirjeenvaihtoon ja muihinkin muistoihin pohjautuen konserttia kuljettavan tarinan Eino Kajava. Se osoittautui niin suosituksi, että kaikkia halukkaita ei voitu päästää sisään. Vielä oli kuulemma tehty joitain yrityksiä kuoron uuteen alkuun, mutta laulajia ei saatu tarpeeksi ja innokkaimmat valitsivat sitten Punkalaitumen kuoron.
Yksi iso osa mitä tahansa tapahtumaa on sen tarjoilut. Urjalan Mieskuorollakin oli tarmokas, pieni porukka laulajien vaimoja, jotka talkoilla hoitivat väliajan tarjoilut.
– Sinikka oli pääemäntä, osaava ja aina vapaaehtoinen, meitä muita oli vaihtelevasti 6–7, toteaa Eila Nikkilä, joka itsekin oli aina mukana.
Serkusten vaimot olivat tottuneet lapsesta asti olemaan osallisina talkoissa, lähinnä juuri passaamassa väkeä.
– Toisinaan leivottiin pullia ja kakkuja, välillä tilattiin valmista kaupasta, Sinikka Nikkilä jatkaa ja muistelee Sota-ajan laulujen konserttia, johon he Eilan kanssa olivat leiponeet 28 pullapitkoa.
– Riittivät, vaikka väkeä oli paljon, hän kuittaa.
Kaksikon toiminta jatkuu myös Punkalaitumella, missä konsertit pidetään liikuntahallissa. Kuulijoita on yleensä 300–400, joten keittiöpuolella on sielläkin suuri vastuu.
