Yksi kyselyyn vastanneista yrittäjistä on Pölkinvuoren kasvimaailman Veli-Pekka Weckman, joka toivoo yritysten välille tiiviimpää ja selkeämpää yhteistyötä.
paikalliset yrittäjät, verkostoituminen, visit Urjala (muokattu 4.8.2022) Urjalan Ylläpito

Matkailuyrittäjät kaipaavat yhteistyötä

Marjo Alste

Urjalan kunta selvitti maaliskuun aikana paikallisten matkailuyrittäjien kehittämistarpeita. Kysely oli osa Taikayön matkailupalveluiden kasvu -hanketta, jonka tavoitteena on koota paikalliset matkailualan toimijat yhteiseksi verkostoksi.

Hanke sai alkunsa kunnan matkailuneuvonnan sähköistämiseen liittyvän Visit Urjala -sivuston rakentamisen ohessa.

–Visit Urjala -sisällön keräämisen aikana ilmeni mahdollisuus hankkeistaa yritysyhteistyön kehittämistä ja hakea sille rahoitusta Pirkan Helmi ry:ltä, taustoittaa elinkeinoasiamies Satu Sarin.

Verkostoituminen kiinnostaa

Sarinin mukaan kunnan kyselyssä ilmeni, että merkittävä osa vastaajista, 87 prosenttia, oli ilmaissut halukkuutensa osallistua matkailutoimialan verkostoon. Lisäksi vastaajat olivat kiinnostuneita kehittämään yhteistyötä muiden paikallisten yritysten kanssa. Kyselyyn vastasi yhteensä 16 yritystä noin 50:en yrityksen kohderyhmästä. Sarin pitää vastausprosenttia hyvänä.

– On myös hyvä muistaa, että Urjalassa matkailualan liikevaihto on merkittävässä asemassa suhteessa muiden yritysten liikevaihdon kanssa. Meillä tämä suhdeluku on parempi kuin naapurikunnissa, Sarin toteaa.

Nyt toteutetun selvityshankkeen jälkeen seuraa kehittämishanke, jolla pyritään vastaamaan kehitystarpeisiin. Lisäksi pyritään luomaan matkailutoimialan verkostolle pohjaa toiminnan kehittämiseen.

– Koronakriisi hieman sotki hanketta, mutta se etenee kyllä, Sarin sanoo. Hankkeen seuraavassa vaiheessa on tarkoitus hakea hakkeelle rahoitusta Pirkan Helmi ry:ltä, mikäli rahoituksia vielä on haettavissa tälle vuodelle.

– Sen jälkeen on vielä mahdollisesti kolmas vaihe, joka olisi yritysryhmähanke. Tämäkin riippuu olemassa olevan hankerahan määrästä, Sarin sanoo.

Lisää näkyvyyttä yrityksille

Yksi kyselyyn vastanneista yrittäjistä on Pölkinvuoren kasvimaailman Veli-Pekka Weckman, joka kertoo toivovansa yritysten välille tiiviimpää ja selkeämpää yhteistyötä. Weckmanin mielestä matkailupalveluyritysten välinen yhteistyö olisi kaikkien yrittäjien etu paikkakunnalla, jossa on suuri määrä pienehköjä yrityksiä.

– Mielestäni yhteistyö on kaiken a ja o. Yhteistyö parantaisi eritoten pienten yritysten asemaa – niiden, joilla ei ole suurten yritysten resursseja ja pääomaa mainostaa ja saada siten näkyvyyttä. Yhteistyön avulla kaikki voisivat parantaa näkyvyyttään, Weckman linjaa. Hän myös muistuttaa, että vaikka kunnassa on paljon yksityisyrittäjiä, monella on myös työllistävä vaikutus kunnassa.

Weckmanin tavoin Nuutajärvellä sijaitsevan Lasikylän Köökki Sylvin sekä Lasikylän Majatalo Tyynen yrittäjä Anu Penttinen on yksi yhteistyötä toivovista yrittäjistä. Penttinen kokee kunnan hankkeen vastaavan selkeään kysyntään.

– Olisi hienoa, jos yhteistyötä olisi yrittäjien välillä enemmänkin. Toki se vaatii varmasti pientä tönäisyä ja yhteyshenkilöä, joka vetää projektia, Penttinen pohtii.

Lue lisää Penttisen ja Weckmanin mietteitä Urjalan Sanomista poikkeuksellisesti vasta perjantaina 22. toukokuuta ilmestyvästä lehdestä tai jo huomenna torstaina digilehdestä kello 19 alkaen!