Yleinen Urjalan Ylläpito

Kylmäkosken 4H-yhdistykselle avustus

Akaan
perusturvavaliokunta on myöntänyt Kylmäkosken 4H-yhdistykselle 15 600 euron
avustuksen tälle vuodelle. Avustus on tarkoitettu kokopäiväisen
toiminnanjohtajan palkkaukseen sekä nuorisotoiminnan kehittämisestä ja
työllistämistoiminnasta koituviin matkakustannuksiin.

4H-yhdistyksen toiminnan pääpaino on tänä vuonna alle
18-vuotiaiden työllistäminen Akaassa yhdessä eri toimijoiden kanssa.
Paikallisille nuorille halutaan antaa työkokemusta ja valmiuksia
työelämään.

Työllistämistoimintaa kehitetään yhteistyössä
kaupungin kanssa.

Kuntouttavassa työtoiminnassa tavoitteena on järjestää
mielekästä työtoimintaa vähintään 12:lle vaikeasti työllistyvälle.