metsästys, Peuran- ja hirvenmetsästys (muokattu 16.8.2022) Urjalan Ylläpito

Kaatolupien käyttöaste jää viime vuotisesta

Heli Lehtelä

Urjalan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Tero Saarikko kertoi tiistaina pimeän ja lumettoman alkutalven vaikeuttaneen metsästystä. Hirvenmetsästys päättyy tämän kuukauden 15. päivä ja luvista on tähän mennessä käytetty nyt noin 90 prosenttia.

– Reilusta sadasta kaadetusta eläimestä vasaosuus on noin 46 prosenttia. Naaras-urossuhde on hieman naarasvoittoinen. Luultavasti hirviä ei enää kaadetakaan tällä kaudella, mutta peuranmetsästys jatkuu vielä yli kuukauden, helmikuun puoliväliin asti.

Peurojen kaatomäärässä päästäneen viime vuotiselle tasolle eli 2000 kaadetun eläimen raja mennee vielä rikki. Se kuitenkin tarkoittaa, että myönnettyjen kaatolupien käyttöaste jää viime vuotista pienemmäksi.

– Lupien määrää nostettiin täksi vuodeksi paljon, noin neljänneksellä. Olosuhteisen vuoksi niitä ei kuitenkaan saada käytettyä, vaikka syksyn kyttäysjahti lähtikin hyvin käyntiin.

Saarikko kertoo kuulleensa  metsästäjiltä, että peurojen määrä olisi kuitenkin jonkin verran pienentynyt viime kaudesta, eli tavoite kannan pienentämisestä olisi toiminut. Tälläkin kaudella aikuisten kaadettujen peurojen  naarasosuus on kannan rajoittamisen vuoksi korkea, noin 60 prosenttia. Kaikissa Urjalan alueella toimivissa metsästysseuroissa ollaan käytetty peuralupia suurin piirtein samaan tahtiin.

– Kaikki seurat ovat tehneet tasaisesti töitä, Saarikko kehuu.

Ilvesjahti vaatisi lunta

Ilveksen metsästys alkoi joulukuun alussa, mutta kumpaakaan Urjalaan täksi kaudeksi myönnettyä lupaa ei ole vielä käytetty.

– Ilveksen metsästys ei onnistu ilman lunta, jolloin jäljet tulevat näkyviin. Myöskään susista ei ole ollut jälkihavaintoja, vaikka joitakin ilmoituksista näköhavainnoista on tullut lähinnä Humppilan ja Punkalaitumen rajaseuduilta.

Lue lisää metsästysaiheisia uutisia pe 10.1.2020 Urjalan Sanomaista tai digilehdestä jo torstaina 9.1. klo 19 alkaen