Yleinen Urjalan Ylläpito

Itsenäisyyspäivä on etelässä lauha

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan itsenäisyyspäivän sää on maan etelä- ja keskiosassa lauhaa. Monin paikoin saadaan vesi- tai tihkusateita. Sademäärät jäävät kuitenkin melko vähäisiksi, kertymät ovat vuorokauden aikana 1–5 millimetriä.

Pohjois-Suomessa on pakkasta ja enimmäkseen poutaista. Pilvisyys vaihtelee, ja paikalliset heikot lumisateet ovat mahdollisia. 

Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 1–6 astetta, lauhinta on etelässä. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa lämpötila on nollan ja -5 asteen välillä, Lapissa -5 ja -12 asteen välillä. Eteläisillä merialueilla lounaistuuli on kovaa perjantaiaamuna, ja etelärannikolla tuuli on myös puuskaista. Itsenäisyyspäivän aikana tuuli kuitenkin heikkenee. 

Viikonloppu jatkuu epävakaisena lähinnä maan etelä- ja keskiosassa. Lauantaina saadaan runsaampia vesisateita, jotka lauantai-iltaa kohden muuttuvat lumisateeksi lännestä alkaen. Sunnuntaina voi sataa lunta aivan etelää myöden. Lumisateen yhteydessä tuuli on puuskaista.