pääkirjoitus, ruoantuotanto (muokattu 5.12.2022) Urjalan Ylläpito

Halpuutus ei ole kaikkien onni

Olli Ristimäki

S-ryhmän nimellä ”halpuutus” lanseerattu elintarvikkeiden hintojen alentaminen, ja Keskon vastaus siihen ovat saaneet paljon huomiota mediassa. Syystäkin, sillä kuluttajahintojen kehitys ja ostovoima ovat kansantaloudellisestikin merkittävä asia. Lisäksi kampanjat on lanseerattu näyttävästi ja viesti on toki kuluttajien mieleen.

Valtaapitävät kauppaketjut vakuuttavat maksavansa halpuutuksen omasta katteestaan, joskin samalla mainitsevat hinta-alen mahdolliseksi raaka-aineiden halventumisen myötä. Se taas tarkoittaa että muun muassa lihaa, maitoa ja viljaa tuottaville maksetaan tuotteista vähemmän. Hinta vaihtelee myös muista syistä, mutta tuskin raaka-aineiden halventuminen vain jalostusportaassa syntyy, öljyn hinnan laskemisesta huolimatta. Tuottajien tuotannontekijöistä mikään ei tiettävästi ole oleellisesti halventunut, polttoaineiden merkitys ei ole alkutuottajalle useinkaan olellinen.

Tuottajien tuloista puhuminen saa monet näkemään punaista. Näin ainakin silloin, jos uskoo tietävänsä maataloustuottajien rikastuvan verovaroin maksetuilla tuilla. Tuet ovatkin monella tapaa ongelmallinen asia. Maailmanmarkkinoilla tuet vääristävät kilpailua ja elintarvikkeiden hintakehitystä. Tuottajalle tuki voi olla ainoa palkka tehdystä työstä, eikä työn määrällä ja laadulla ole vaikutusta omiin ansioihin. Korkeintaan kuluja voi yrittää pienentää jos ei edes pyri saamaan maksimisatoa, eikä tämä ole mielekästä työntekoa kenellekään.

Lisäksi tukien avulla Suomessa tuotetaan nyt ruokaa olosuhteissa, jotka isossa kuvassa ovat kaikkea muuta kuin optimaaliset alkutuotantoon. Tuloksena on kuitenkin edelleen kenties maailman puhtainta ruokaa, varsinaista luomua maailmanmarkkinoilla. Osa kuluttajista on valmis maksamaan siitä, osa ei.

Myös moni viljelijä olisi varmasti valmis luopumaan tuista ja niiden mukanaan tuomasta raskaasta byrokratiasta. Sen edellytyksenä olisi kuitenkin tuottajahintojen palauttaminen sellaiselle tasolle, että alkutuotanto olisi kannattavaa ja lisäksi hinnoissa olisi sisällä satomäärien vaihtelun ja muiden olosuhdemuutosten tuomien riskien tasausvara. Näinhän muidenkin yrittäjien hinnoissa on.

Paljon huomiota sai viime viikolla somerolaisen munantuottajan blogikirjoitus missä hän ilmoitti kyllästyneensä tukibyrokratiaan ja pyrkivänsä kokonaan pois tukien hakemisesta. Hän myy tuotantonsa käytännössä suoraan jälleenmyyntipisteisiin ja kuluttajille, joten hän saa siitä hinnan, joka mahdollistaa tuista luopumisen. Jos tämä yleistyisi, ainakin teoriassa maataloustuet voitaisiin lopettaa tai yhä useampi jättäisi ne hakematta. Kumpaa ne tuet siis nyt lihottavatkaan, tuottajia vai elintarviketeollisuutta ja kauppaa?

Teollisuuden maksamien hintojen lasku on saanut yhä useammat tuottajat etsimään suorempia myynti- ja toimitusketjuja kuluttajille. Se vaatii työtä, mutta parantaa katetta ja onneksi kysyntä suoramyynnille on nousemaan päin. Myös kaupat ostavat entistä enemmän tuotteita tuottajilta suoraan.

Tuottajan toivo onkin tiedostavissa kuluttajissa, jotka ymmärtävät sen että reilua kauppaa edistääkseen ei tarvi aina ostaa tarroitettuja banaaneja. Kotimaisen ruuan ostaminen mahdollisimman lyhyen toimitusketjun kautta on jo askel reilumpaan ruuantuotantoon. Kauppaa ja teollisuuttakin tarvitaan, mutta voitonjaon tasapainossa on petraamista.

Olli Ristimäki
olli.ristimaki@urjalansanomat.fi