kylmäkosken tokmanni, varkaudet (muokattu 7.12.2022) Urjalan Ylläpito

Yhtä ja toista hameen alla

Tokmannin vartija oli menossa Kylmäkoskella poistamaan kaupan sulkemisaikaan vielä sisätiloissa olevaa naista maanantaina iltayhdeksän aikaan. Vartija saattoi sovituskopissa ollutta naista jo liikkeen tuotesuojaporteille, kun ne alkoivat hälyttää. Vartija jäi tämän takia naisen kanssa odottamaan paikalle poliisia.

Odottaminen sujui alkuun rauhallisesti, mutta yllättäen nainen lähti kävelemään ulko-ovea kohti. Vartija tarttui naista olkapäästä, jolloin tämä riuhtaisi itsensä irti ja yritti huitaista kohti vartijaa.

Poliipartion saapuessa nainen oli saatu hallintaan ja hänen yllään todettiin olevan omien vaatteiden lisäksi kolme erilaista takkia ja kolmet collegehousut. Kaikki vaatteet olivat liikkeestä anastettuja.

Lisäksi 32-vuotiaan naisen repusta löytyi liikkeestä anastettua omaisuutta, muun muassa sivuleikkurit, kaiutin ja kännykän akku. Nainen otettiin kiinni ja kuljetettiin Tampereen poliisiasemalle.