Urjala Worksin toimitusjohtaja Jari Peltola pitää haasteellisena osaavien nuorten työntekijöiden saamista yrityksen palkkalistoille. Peltola on kotoisin Ähtäristä ja asuu Tampereella.
urjala works (muokattu 18.8.2022) Urjalan Ylläpito

Urjala Works sai uuden toimitusjohtajan

Mikko Niininen

Urjala Works Oy sai uuden toimitusjohtajan elokuun alkupuolella, kun Jari Peltola aloitti tehtävässä.

Toimitusjohtajan ensimmäiset viikot ovat sujuneet sekä paikkoihin että ihmisiin tutustuessa. Peltola kuvailee urjalalaisia mukavanlaiseksi porukaksi, jonka kanssa on päässyt hyvin juttuun. Erään asian Etelä-Pohjanmaalla Ähtärissä varttunut Peltola on kuitenkin pannut merkille.

– Urjalalaiset ovat kovin vaatimattomia minun mittapuuni mukaan. He ehkä vähän väheksyvät omaa osaamistaan ja tekemistään, vaikka täällä on hieno konekanta erikoiskoneineen, joita ei löydy joka kylästä. Täällä on myös valtavasti osaamista niin toimiston kuin tehdashallien puolellakin.

Urjala Worksin liikevaihto oli viime vuonna 9,6 miljoonaa euroa, mikä oli vajaat kymmenen prosenttia pienempi kuin edellisvuonna. Yhtiön tulos oli 430 000 euroa vuonna 2017. Viime vuonna tulos oli 65 000 euroa.

Peltolan mukaan liikevaihto ja tuloskäyrä osoittavat tällä hetkellä ylöspäin.

– Aika lähellä ollaan vuoden 2017 lukuja. Tilauskanta on ok, kutakuinkin sama kuin viime vuonna.

Urjala Works työllistää noin 80 henkeä. Kuluneen vuoden aikana Laukeelan tehtaalla on tehty mittavia investointeja, joista kenties näkyvin on pihan asfaltointi. Pinnoittaminen helpottaa isojen kappaleiden siirtelyä työvaiheesta toiseen turvallisesti. Lisäksi työstökoneita on modernisoitu noin 600 000 – 700 000 eurolla ja parhaillaan asennuksessa on uusi sinkolaite, jota käytetään kappaleiden puhdistukseen.

Lisäinvestoinnit ovat silti tarpeen Peltolan mielestä.

– Tiettyihin tuotantoketjun kohtiin tarvitaan lisää automatisointia, jotta pystytään takaamaan kustannustehokkuus, tasainen laatu ja toimitusvarmuus. Ne ovat asioita, joita meiltä odotetaan.

Lue lisää Urjalan Sanomista 29.8.2019 tai digilehdestä jo keskiviikkona kello 19.