Kuntavaalit (muokattu 27.10.2022) Urjalan Ylläpito

50 ehdolle Urjalan valtuustoon

Urjalassa kunnallisvaaleihin pyrkii ehdolle kaikkiaan 50 ehdokasta. Ehdokasilmoitusten määräaika oli tiistaina ja viralliset ehdokaslistat julkaistaan 9. maaliskuuta.
Istuvan valtuuston suurimman ryhmän, keskustan listalle on löytynyt 16 ehdokasta. Nykyisistä valtuutetuista uudelleen asettuu viisi, pois jäävät Mikko Ristimäki, Erkki Tirkkonen Tapio Paija sekä Kyllikki Lähdeniemi. Sosialidemokraattien listoilla on 11 nimeä, yhtä vähemmän kuin neljä vuotta sitten. Nykyisistä valtuutetuista mukana ovat kaikki Raimo Saarta lukuun ottamatta.

Perussuomalaisilla oli edellisissä vaaleissa laajin lista, 17 ehdokasta. Nyt mukana on 11 nimeä: neljä nykyistä valtuutettua, neljä aikaisemmin ehdolla ollutta sekä kolme uutta kasvoa. Istuvista valtuutetuista pois jäävät Pertti Nuutinen sekä Ilpo Viitasaari. Kokoomuksella on kymmenen ehdokasta. Kaikki nykyiset valtuutetut asettuvat uudelleen ehdolle, ja lisäksi mukana on kaksi edellisellä kerralla ehdokkaana ollutta, sekä kaksi uutta nimeä.
Vihreillä ehdokkaita on valtuustoon tarjolla kaksi edellisvaalien viiden sijaan. Molemmat olivat ehdolla edelliskerrallakin, jolloin vihreät ei saanut yhtään ehdokasta läpi valtuustoon.

Nykyiseen, 27-paikkaiseen valtuustoon pyrki syksyllä 2012 yhteensä 63 ehdokasta. Nyt paikkoja on 23 ja niitä tavoittelee 50 ehdokasta eli suhteellisesti yksittäisellä ehdokkaalla on hieman paremmat mahdollisuudet tulla valituksi.