– Ensimmäinen autoni oli 2-litrainen V6-koneella varustettu Ford Taunus 17M vuosimallia 1970. Autoa etsittiin Hanski-setäni kanssa aikaa ja vaivaa säästämättä ja lopulta se löytyi lehti-ilmoituksen perustella Turusta, muistelee autoharrastaja Tapani Wälläri.
Tapani muistelee olleensa kiinnostunut autoista jo hyvin nuoresta.
– Jo 15-vuotiaana suhtauduin varsin intohimoisesti autoihin ja kevari vaihdettiin ensimmäiseen autoon heti, kun sain ajokortin. Kyllä autot ovat kiinnostaneet minua aina enemmän kuin kaksipyöräiset, ihan Suomen sääolosuhteidenkin vuoksi.
Wälläri kertoo keräilijänä hankkivansa nyt autoja, joihin hänellä ei nuorempana ollut mahdollisuutta.
– Autoni eivät ole kovin vanhoja tai kalliita. Ne ovat menneiden vuosieni haaveautoja.
Tällä hetkellä Wällärin perheen autotallissa on seitsemän autoa, joista neljä on harrasteautoja.
– Varsinainen silmäteräni on punainen vuoden 1999 Mitsubishi 3000 GT. Se on VR4 erikoismalli, jossa on nelipyöräohjaus ja neliveto. Auto toimii hyvin vuoristoteillä, sillä siinä on sähkösäätöinen alusta ja ajonopeuden mukaan säätyvät spoilerit. Se on siis vakaa serpentiiniteilläkin.
Ensi kesänä Wälläri suunnitteleekin suuntaavansa Mitsullaan Espanjaan, jossa vuoristoteitä riittää.
– Viehtymys autoihin taitaa siirtyä geeneissä. 22-vuotias poikani Max on myös varsin kiinnostunut autoista ja 17-vuotiaalle Nea-tyttärelle etsitään nyt autoa. Tietysti innokkaana olen itsekin siinä mukana.
Nopeat autot ja rahapelit yhdistetään hieman vaaralliseen elämään, jossa eletään suurella riskillä. Tapanin perheelle rahapelit ovat kuitenkin tuoneet turvatun ja tasaisen leivän pöytään ja mahdollisuuden myös työllistää muita. Vällärin puusepänliikkeessä tehtiin aikoinaan yli 20 000 pajatsoa eri puolille Suomea ja rahapelien valmistus kantoi yrityksen muun muassa 90-luvun laman yli.
Yllättäen yrityksen historia alkoikin menopelistä. Urjalan Sanomat uutisoi 1974, kuinka Tapanin isä Veikko Välläri aloitti puusepänverstaallaan jalopuisten veneiden veistämisen. Otsikko kuului ”Vene kuin valaskala”.
– Tuo ensimmäinen mahonkinen vene jäi kuitenkin ainoaksi, sillä sen jälkeen isä siirtyi tekemään Raha-automaattiyhdistykselle pajatsoja, kertoo nykyään toimitusjohtajana oleva Tapani Wälläri.
– Enää emme valmista pajatsoja, viimeinen pajatso tehtaalla tehtiin vuonna 1998. Enää ei voi sanoa, että rahoitan suoraan rahapeleillä autoharrastustani, vaikka yrityksen kivijalka on tietysti niissä, Tapani toteaa.
Tapani kertoo isänsä hankkineen aikoinaan puusepän opit Urjalankylän mieskotiteollisuuskoulusta ja pestautuneen sen jälkeen 1950-luvulla puusepäksi Raha-automaattiyhdistykselle Helsinkiin.
Veikko-isä mieli kuitenkin takaisin Urjalaan ja osti Vahosten koulun vuonna 1974 perustaakseen sinne puusepänverstaan. Kun ensimmäinen vene oli veistetty, tiedusteli pelikoneiden tuotantoa ulkoistava Raha-automaattiyhdistys kiinnostaisiko Veikkoapajatsojen tekeminen Urjalassa. Siitä se sitten lähti. Pajatsoja tehtiin melkoista tahtia, 50-100 kappaletta kuukaudessa.
– Isä ja äiti saivat pitää melkoista työtahtia yllä, ja kyllä he jo aika alkuvaiheessa myös työllistivät apulaisen, Tapani muistelee.
Veikko Wälläri jäi reuman takia varhaistetulle eläkkeelle vuonna 1987.
– Muutaman vuoden verstas odotti tyhjillään ja sitten isä kysyi minulta, että kiinnostaako minua jatkaa liikettä vai myykö hän koneet pois. Ja minä jatkoin vuonna 1990 peliautomaattien tekemistä Vahosissa siitä, mihin isä jäi.
Ensimmäisen työntekijänsä Tapani palkkasi vuonna 1994 ja 4 vuotta myöhemmin tehdas siirtyi nykyiselle paikalleen ysitien varteen Harjutielle. Nyt yritys työllistää 10 henkilöä.
– Olemme tehneet vuosien aikana erilaisia projekteja Eduskunnan sisäkatosta kirjamuseo Pukstaavin portaisiin ja päiväkotien kalustuksista peliautomaattien seinäkkeisiin, mutta nykyään olemme erikoistuneet tekemään sarjatuotantoalihankintaa. Pääasiassa valmistamme liukuovia, Tapani kertoo.
Toiminnan kannattavuus tulee tarkkaan harkitun työprosessin kautta.
