etäkoulu, kouluruoka, ruoka-apu (muokattu 13.8.2022) Urjalan Ylläpito

Tallinnassa kaivataan Urjalan kouluruokaa

Heli Lehtelä

Kun etäkoulua on käyty maaliskuun puolivälistä saakka, on keskustelu kouluruuan merkityksestä yltynyt viime aikoina. Eri puolilla valtakuntaa on otettu käyttöön erilaisia tapoja perheiden tukemiseen ruokailun osalta: maksusitoumuksia kauppoihin, ruokakassien jakamista ja jopa valmiin kouluruuan jakamista.

Urjalan kunta tarjoaa hallinto- ja talousjohtaja Terhi Källin mukaan ruokakassiapua taloudellisin perustein niille perheille, jotka ilmoittavat ruoka-apua tarvitsevansa. Paikallislehti kysyi muutaman kuntapäättäjän mielipidettä kouluruoka-asiaan.

– Perheemme viettää koronakevättä Tallinnassa. Lapset käyvät täällä Tallinnan suomalaista koulua, joka on yksityiskoulu. Koulunkäynnistä pitää siis myös maksaa koulumaksu, joka sisältää opetuksen lisäksi ruoan. Maksua ei palauteta perheille, vaikka ruokailua ei ole järjestetty etäopetuksessa oleville oppilaille, kertoo  Marjo Leino (kok), joka pidättäytyy luottamustehtävästään Urjalan kunnanvaltuutettuna toukokuuhun saakka.

Leino kertoo seuranneensa Urjalan asioita Virosta käsin.

– Eilenkin katsoin kunnanvaltuuston live-lähetyksen verkossa. Mielestäni jokaiselle perheelle pitäisi tarjota mahdollisuus ilmaiseen kouluruokaan. Jokainen perhe tietysti tällaisessa tilanteessa itse pohtii, tarvitaanko apua, Leino linjaa.

Leinojen perheessä on kolme lasta ja ruokaa kuluu nyt poikkeusoloissa runsaasti enemmän kuin normaalisti.

– Kyllä tässä mieheni työskentelyn, oman opiskeluni ja lasten koulunkäynnin ohessa tahtoo ruuanlaitto välillä unohtua ja aikaa yhteiselle ruokailulle on vaikeaa järjestää. Sitten tulee vain otettua sitä leipää. Mielelläni ottaisin koulun Irina-keittäjän meille kotiin.

Leino toteaa, että kouluruuan arvostus on heidän perheessään noussut entisestään poikkeusolojen myötä niin aikuisten kuin lastenkin osalta.

– Meillä on muutenkin täällä Virossa ollut ikävä Urjalan kouluruokaa. Olemme muistelleet, miten hyvää se on. Tietysti asia voi olla vähän kulttuurisidonnainenkin, täällä ruoka on vähän erilaista, Leino toteaa.

Lue lisää kouluruokaan liittyviä mielipiteitä 30.4.2020 Urjalan Sanomista tai digilehdestä jo 29.4. klo 19 alkaen.