2020-luku, pääkirjoitus (muokattu 16.8.2022) Urjalan Ylläpito

On aika rakentaa rauhaa ja vakautta

Vuosikymmen vaihtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Elämme nyt kaksikymmentälukua.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö peräänkuulutti uudenvuodenpuheessaan rauhaa, vakautta ja pitkäjänteisyyttä todeten vihan kulttuurin yleistyneen. Hän kertoi olevansa huolissaan yhteiskunnallisten jakolinjojen vahvistumisesta ja siitä, miten kohtelemme toisiamme.

Presidentti oli pahoillaan keskustelusta, jossa on lisääntynyt tahallinen väärinymmärtäminen, puolitotuudet ja jopa valheet, jos ne palvelevat omaa agendaa.

Kuinka ajankohtainen onkaan nyt suuren urjalalaisen, kirjailija Väinö Linnan teosten sanoma. Linnan, jonka satavuotisjuhlavuotta vietetään tänä vuonna 2020.

Aikalaistensa aina hyväntahtoisena ja vaatimattomana pitämä kirjailija esitti aikanaan viiltävää kritiikkiä nimenomaan yhteiskunnan jakolinjoja, sotaa, vihaa ja väkivaltaa vastaan.

Linna halusi tuoda teoksissaan esiin totuuden vaietuista näkökulmista niin laajasti, että se antaisi mahdollisuuden ymmärtää myös ihmisiä, jotka edustivat toista osapuolta kuin lukija itse. Kuten presidentti Niinistökin keskiviikkona totesi, ymmärtämyksen ei tarvitse tarkoittaa yksimielisyyttä ja erilaisia mielipiteitä maahamme on aina mahtunut.

Myös paikallislehti osaltaan pyrkii tuomaan esiin erilaisia näkökulmia ja edistämään lähidemokratiaa. Taustoittaminen, selittäminen ja faktojen tarkistaminen kuuluvat journalistiin periatteeisiin, joita noudatamme ja joiden kautta haluamme edistää rakentavaa keskustelua ja yhteiskuntarauhaa.

Tänä vuonna olemme ottaneet kirjahyllystämme esiin Linnan tuotannon ja ammennamme siitä koko vuoden 2020 ajan Väinö Linna 100 vuotta -juttusarjan myötä.

Suosittelemme myös lukijoitamme uppoutumaan juhlavuoden kunniaksi jälleen kerran urjalaiseen puheenparteen perustuvaan kerrontaan. Teksteihin, jotka on kirjoitettu rauhan, vakauden ja pitkäjänteisyyden luomiseksi. Teoksilla on pitkä liuta myös muita ansioita, joista vähäisin ei ole aivan erityinen huumori. Lukijalle on siis luvassa myös viihdyttäviä hetkiä.

3.1.2020 Heli Lehtelä, heli.lehtela@urjalansanomat.fi