ampuminen, poliisiuutiset (muokattu 25.8.2022) Urjalan Ylläpito

Poliisi kaipaa vihjeitä Huhdin ampumisesta

Urjalan asemalla Huhdintie 13:ssa ammuttiin maanantai-iltana ikkunan läpi asuntoon. Poliisi sai ilmoituksen kello 18.55 ja lähti paikalle kahden partion voimin. Tilanteessa ei loukkaantunut kukaan.

Asunnossa oli tapahtuma-aikaan kaksi ihmistä. Asunnon ovikelloa oli soitettu vähän ennen ampumista pitkään, mutta asukkaat eivät olleet avanneet. Sen jälkeen asunnon olohuoneen ikkunan läpi ammuttiin ulkoa yksi laukaus. Sirpaleet levisivät olohuoneeseen, mutta muita vahinkoja ei tullut.

Asunto on talossa, jossa on muutamia asuntoja kahdessa kerroksessa.

Paikalta nähtiin poistuvan valkoinen, porrasperäinen, uudehko Volvo mallia S90. Autossa oli Ruotsin rekisterikilvet.

Poliisi on tehnyt asunnossa teknistä tutkintaa, mutta tiedossa ei vielä ole, millä aseella asuntoon ammuttiin. Tekoa tutkitaan alustavasti vaaran aiheuttamisena ja amupuma-aserikoksena.

Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja paikalla liikkuneista ihmisistä ja autosta. Tietonsa voi kertoa Valkeakosken poliisille arkena virka-aikaan numeroon 029 544 5558 tai sähköpostitse
vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi