Tällä viikolla on puhuttu valtakunnallisesti korkeakouluopiskelijoiden psyykkisistä ongelmista. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön terveystutkimus paljastaa, että oireet ovat lisääntyneet merkittävästi vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kappas vaan, eipä juuri yllätä.
Itse aloitin opinnot yliopistossa juuri ennen vuosituhannen vaihdetta, kun keskustelu akateemisen vapauden kaventamisesta ja opiskeluaikojen lyhentämisestä kävi kuumimmillaan. Vaikka muutos ei vielä minun opintopolkuuni vaikuttanutkaan, niin peilasin kyllä tekemistäni kaavailtuihin muutoksiin.
Muutoksen idea oli saada nuoret nopeammin yhteiskunnan käyttöön ja työelämään. Nyt parikymmentä vuotta toteutettu käytäntö näyttää, että suuri osa opiskelijoista poltetaan loppuun jo korkeakouluissa niin, etteivät he välttämättä koskaan pääse työelämään.
Ensikertalaiskiintiöiden ja rajattujen opintotukikuukausien vuoksi nuoret eivät voi hakeutua opintojen pariin pohtimaan, mikä olisi heille sopiva ala. Monille lisästressin tuo talous. Se, että opintotukea saa vain rajoitetun ajan ja toisaalta se, että jos hoitaa asian menemällä töihin opintojen ohessa, siitä rankaistaan viemällä tukikuukausia pois, samalla kun opiskeluun on vähemmän aikaa.
Toisaalta työn tekeminen opintojen ohessa on monelle väylä vakituiseen työhön. Jos ennenkin opiskelijuus kävi työstä, kun opintojen ohessa piti yrittää saada jalkaa työpaikan ovenrakoon, niin tilanne ei ole ainakaan sen suhteen helpottunut. Nykyään korkeakoulutettu ei automaattisesti saa vakivirkaa heti valmistuttuaan, hyvä jos edes siedettävästi palkatun työn. Ei ainakaan ilman minkäänlaista työkokemusta. Ylipäätään, Suomen työelämä on monelle pelkkää pätkätyötä, vaikka tutkinto ja kokemusta löytyisikin plakkarista.?
Opiskelija tuntuu tekevän aina väärin, kävi töissä tai ei. Tulorajan poistaminen olisi ensiarvoista ajatellen opiskelijoita, jotka pyrkivät hoitamaan asiat hyvin niin opintojen, työkokemuksen kartuttamisen kuin oman taloudenhallintansakin kannalta.
Pullamössöttely kannattaa lopettaa. Suurin osa nuorista on fiksuja, tunnollisia ja yritteliäitä. Onkohan meissä työikäisissä samanlaisia suhteessa yhtä paljon? Me keski-ikäiset olemme eläneet monessa suhteessa kulta-aikaa. Aikaa, joka ei koskaan enää palaa, jos pohditaan esimerkiksi monia palveluja, joista pienissä kunnissa on saatu lapsuudessamme nauttia.
Pitää kuitenkin muistaa, että Suomen opintotukisysteemi on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. Muualla maailmassa opiskelijalla ei ole muuta mahdollisuutta rahoittaa opintojaan kuin työskentely opintojen ohessa eikä opiskelijan tarpeiden mukaan jousteta. Kyllä täällä siis etuoikeutettuja ollaan.
Suomi ylpeilee koulutusjärjestelmällään. Nyt pitäisi miettiä, mitä sen jatkossa halutaan tuottavan. Valmiiksi työkyvyttömiä nuoria aikuisia, vaiko alansa huippuja, jotka tuottavat innovaatioita, joilla pieni kansa pärjää suuressa maailmassa.
Ihminen ei myöskään muutu koneeksi, vaikka se halvemmaksi tulisikin.
11.7.2019 Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi
