raesateet (muokattu 7.9.2022) Urjalan Ylläpito

Loppukesän ja syksyn aikana harvinaisen paljon rakeita

Jääraekausi 2018 oli monin tavoin poikkeuksellinen. Rakeita satoi huomattavan paljon elo-syyskuussa, jolloin raekausi yleensä jo hiipuu. Heinäkuussa raesateita oli harvinaisen vähän kuivan suursäätilan vuoksi. Kesän suurimmat rakeet satoivat samalla paikkakunnalla ja samana päivänä kuin vuosi sitten. Suuria rakeita satoi vielä eilen 22. lokakuuta eli ennätyksellisen myöhään, ja myös Urjalassa.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tänä kesänä oli 53 raepäivää. Raepäivien lukumäärä on varsin tyypillinen, sillä viimeisen kymmenen vuoden keskiarvo on noin 50 raepäivää vuodessa. Raetapauksia havaittiin huhtikuun 26. päivän ja lokakuun 22. päivän välisenä aikana 301 kappaletta. Rakeita satoi eniten maan etelä- ja lounaisosassa.

– Suomen kesä muistutti eteläeurooppalaisia kesiä: jo toukokuussa oli lämmintä ja kuivaa, ja sama toistui heinäkuussa. Tuolloin taivaalla ei näkynyt juuri pilven hattaraa saati kuuropilviä. Rakeet satavat Etelä-Euroopassa tavallisesti elo-syyskuussa, ja näin kävi poikkeuksellisesti myös Suomessa tänä kesänä, sanoo meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta.

– Joinakin vuosina kesä- tai heinäkuussa on voinut esiintyä lähes puolet raetapauksista, ja tavallisesti noin 90 prosenttia tapauksista esiintyy toukokuun 15. ja elokuun 15. päivän välillä. Tänä kesänä kolmannes tapauksista esiintyi tämän jakson jälkeen.

Vielä 22. lokakuuta muodostui ukkoskuuroja maan länsiosaan, ja jäärakeet kasvoivat paikoin suuriksi muun muassa Hämeenlinnan lähistöllä. Tämä ajankohta on myöhäisin suurien rakeiden havainto Suomessa. Aiempi ennätys syntyi Mäntsälässä 19.10.2011, jolloin satoi 2,5-senttisiä rakeita.