Yleinen Urjalan Ylläpito

Ystävyys kannattelee kaikissa ikävaiheissa

Lasten leikkejä on viime vuosiin
saakka taidettu pitää vähän turhana touhuna. Kun lapset ovat leikkineet
keskenään, he ovat olleet niin sanotusti aikuisten jaloista pois. Viime
vuosina asenne leikkiä kohtaan on muuttunut. Nyt huolestutaan lapsista, jotka
eivät osaa leikkiä.

Lasten leikkejä on viime vuosiin
saakka taidettu pitää vähän turhana touhuna. Kun lapset ovat leikkineet
keskenään, he ovat olleet niin sanotusti aikuisten jaloista pois. Viime
vuosina asenne leikkiä kohtaan on muuttunut. Nyt huolestutaan lapsista, jotka
eivät osaa leikkiä.

Leikin avulla lapsi harjoittelee
toiminnan kautta taitoja elämää varten. Leikkitaitojen hukassa olemisesta
syyttävä sormi osoittaa usein kohti videopelejä. Silloin, kun olin lapsi, tuo
sormi osoitti kohti televisiota, josta ei edes tullut lastenohjelmia kuin
muutama tunti päivässä. Jos televisiota sen jälkeen halusi katsoa, oli
tyytyminen uutisiin, luontodokumentteihin tai tietovisoihin. Ehkä kuitenkin on
niin, että aina on ollut lapsia, joille leikin taidot eivät ole olleet
sisäänrakennettuja.

Nautin siitä, kun saan seurata oman lapseni leikkejä.
Leikki-ikäiselläni leikkitaidot ovat onneksi olleet aina hyvät. Legoista
syntyy erilaisia maailmoja tuosta vaan ja välillä tekaistaan kaverille kortti.
Se, että lapsi tekee kaverilleen oma-aloitteisesti kortin ja haluaa kutsua
ystäviä kylään ja kyläillä itsekin, on erityisen
mieltälämmittävää.

Lasten ystävyyssuhteiden merkitystä on alettu myös
korostaa aivan viime aikoina. Muistan, kuinka kouluampumistapausten jälkeen
alettiin miettiä, mitä se merkitsi, että ampujalla ei ollut ollut yhtään
ystävää. Tästä mielestäni alkoi yleinen keskustelu asiasta. Lasten on
saatava peilata itseään muihin saman ikäisiin, pelkät aikuiskontaktit eivät
oikeastaan riitä.

Yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeää lapselle, aivan
samoin kuin aikuisellekin. On tärkeää saada kuulua joukkoon. Ja aivan samoin
kuin aikuisiakin, ystävät kannattelevat myös lapsia. Tälläkin viikolla
kuuntelin, kuinka takapenkiltä kuului viisivuotiaiden kaverusten
ajatustenvaihtoa niinkin kipeästä aiheesta kuin vakava sairastuminen ja
kuolema. Asiat olivat koskettaneet kummankin keskustelijan perheitä kuluneilla
viikoilla.

Sivusta seuraavana aikuisena mietin, kuinka hienoa on,
että lapsi osaa sanoittaa kipeitä asioita. Ja että asioiden sanominen
toiselle saman ikäiselle, vertaiselle on ihan eri asia, kuin se, että toinen
osapuoli olisi aikuinen.

Ei takapenkillä aina olla vakavia, välillä siellä
myös hirnutaan ja tuotetaan painokelvotonta puhetta.

Lasten kaverisuhteiden kehittymistä kannattaa tukea,
vaikka välillä palkka- ja kotitöiden paineessa kaverusten riehakkaiksi
yltyvien leikkien suitsiminen saattaakin tuntua ylimääräiseltä
painolastilta. Eikä aikuistenkaan pitäisi unohtaa leikin taitoa ja ystäviä.
Yksin on kurja kulkea.

Heli
Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi