Yleinen Urjalan Ylläpito

Kateus antaa siivet

Päivän aikana itsensä kanssa ehtii
kinastelemaan useaankin otteeseen. Toinen ääni päässä sanoo ihan
päinvastaista kuin toinen. Joku äänistä on alati pessimistinen ilonpilaaja,
vaikka muut äänet sitä kovasti koittaisivat vaimentaa. Kaikkia tunteita,
noita päänsisäisiä ääniä tarvitaan, on joku viisas sanonut. Joskus olen
silti pohtinut, että mitä virkaa mahtaa niillä kaikkein kurjimmilla
tuntemuksilla olla.

Päivän aikana itsensä kanssa ehtii
kinastelemaan useaankin otteeseen. Toinen ääni päässä sanoo ihan
päinvastaista kuin toinen. Joku äänistä on alati pessimistinen ilonpilaaja,
vaikka muut äänet sitä kovasti koittaisivat vaimentaa. Kaikkia tunteita,
noita päänsisäisiä ääniä tarvitaan, on joku viisas sanonut. Joskus olen
silti pohtinut, että mitä virkaa mahtaa niillä kaikkein kurjimmilla
tuntemuksilla olla.

Hyvä herätys asiaan oli muutaman
vuoden takainen lastenelokuva Inside out – mielen sopukoissa, joka kertoi
viidestä tunteesta; ilo, kiukku, inho, pelko ja suru. Elokuva auttoi
ymmärtämään muun muassa sen, että suru on surtava, jotta elämässä olisi
taas tilaa ilolle. Mutta entä kateus? Ihanko totta sekin on tarpeellinen
tunne?

Paikallislehdessä törmää välillä erikoiseen
empimiseen. Haastateltavat saattavat miettiä, että kannattaako onnistumisista
kertoa lehdessä, jos siitä vaikka tulee kateutta? Joll’ onni on, hän onnen
kätkeköön, kuuluu vanha sanontakin.

Kyllä olisi elämä kurjaa, jos aina onnen aiheet
pitäisi peittää ja onnistumisista vaieta. Lehden sivut täyttyisivät
ainoastaan suru-uutisista ja menetyksistä. Sitä paitsi tosiasia on, että
kateutta on aina, meni yksilöllä sitten hyvin tai huonosti. Pahimmillaan
ihmistä, joka on menettänyt kaiken, kadehditaan, sillä hän on vapaa
materiasta ja hänellä on koskettava elämäntarina, joka itseltä puuttuu.

Kenenkään on turha väittää, etteikö tuntisi joskus
kateutta. Kateus kuuluu ihmisyyteen, siinä missä muutkin tunteet. Kysymys
kuuluukin, miten sitä voi hallita. Seuraavaksi, kun tuntee mielessään
kateuden piikin, voi hiljaa itsekseen pohtia, onko toisen ihmisen menestyminen
itseltä pois. Ehkä sen sijaan, että menestyjälle käännetään selkä,
pitäisikin kääntyä häntä kohti. Ehkä toisen ihmisen menestyminen tuokin
itselle lisää. Se, että hiljenevällä maaseudulla on ihmisiä, jotka
menestyvät, tuo koko yhteisölle hyvää, sillä hyvinvoivat ihmiset jäävät
tänne pitämään kotiseutua elävänä ja palveluita pystyssä.

Entä se hyöty? Miksi kateuttakin tarvitaan? Ehkä kateus
on se tunne, joka meitä ihmisiä lopulta siivittää kohti uusia tavoitteita.
Jos tuokin osasi, niin kyllä minäkin opin, jupisee ääni pään sisällä. Ja
kun menestyjä löytää toisen menestyjän, joka osaa hallita kateuttaan,
voidaan asettaa yhteisiä tavoitteita ja saavuttaa jotain aivan uutta. Jos ei
muuta niin yhteisöllisyyttä ainakin.

Nyt taidot ja tiedot esiin vakan alta, jotta kaikki voivat
kadehtia mahdollisimman paljon ja löytää oman voiton- ja
oppimisennälkänsä. Sitten kirvoitellaan kohti toinen toistaan komeampia
saavutuksia joko yksin tai yhdessä. Seuraavaksi opetellaan vielä kehumaan
sitä menestyvää naapuria. Haetaan sille vaikka tunnustuspalkinto.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla