Yleinen Urjalan Ylläpito

Spurttaathan oikealla baanalla

”Se, että jo kaksi- ja
kolmekymppiset uupuvat työelämässä nykyään kertoo varmasti siitä, että
–”. Lause jäi kesken tirisevän ruuan saapuessa näyttävästi pöytään.
Yhtään ei auttanut, vaikka koitin höristellä korviani naapuripöydän
suuntaan viime sunnuntaina naapurikaupungin nepalilaisessa
ravintolassa.

”Se, että jo kaksi- ja
kolmekymppiset uupuvat työelämässä nykyään kertoo varmasti siitä, että
–”. Lause jäi kesken tirisevän ruuan saapuessa näyttävästi pöytään.
Yhtään ei auttanut, vaikka koitin höristellä korviani naapuripöydän
suuntaan viime sunnuntaina naapurikaupungin nepalilaisessa ravintolassa.

Sen sijaan jatkettuani matkaa asia yhä pyöri mielessäni.
Mistä se tosiaan kertoo, jos jo työelämän alkutaipaleella ollaan tässä
tilanteessa?

Työelämä on kuitenkin kuin pitkänmatkanjuoksu. Kun
töissä pitäisi jaksaa käydä viitisenkymmentä vuotta, ei viimeistä
hikipisaraa auttaisi tiristää verenmaku suussa heti ensimmäisen kaarteen
jälkeen.

Kilpailu arvostetuimmista paikoista ja parhaita palkoista
on aina ollut kovaa. Viime aikoina olen havainnut, että työpaikkailmoituksissa
etsitään usein henkilöä, jolla on yrittäjämäinen ote työntekoon. Tällä
oletan tarkoitettavan, että vastuuntuntoisen työntekijän oletetaan joustavan
säännöllisesti esimerkiksi työajoissa, jotta tavoitteet saavutetaan
mahdollisimman tehokkaasti.

Pitemmän päälle päivän pidentäminen ei
välttämättä lisää tehoja saati laatua. Väsyneen rahkeet eivät riitä
innovatiiviseen ajatteluun, ideointiin ja teräksenlujaan analysointiin.

Muistan opiskeluajaltani nuoren lahjakkaan tutkijan, joka
ilmoitti pyhittäneensä itsensä tieteelle, sillä perheellisellä ei ole aikaa
paneutua tieteeseen sillä intensiteetillä, mitä huippututkimus vaatii.
Varmaan näin onkin. Perheellisen on lähdettävä kotiin joka päivä
laittamaan ruokaa, vaihtamaan vaippaa ja olemaan läsnä. Mutta mikä meni
vikaan, kun puolisen vuotta keskustelumme jälkeen kyseinen nuori ja perheetön
tutkija poltti itsensä loppuun? En tiedä palasiko hän koskaan työelämään
ja jos niin millä intensiteetillä.

Monet tuntuvat ottavan koko elämänsä, eivät vain
työelämää, suorituksena. Kaikki kokemukset pitää ehtiä kerätä ennekuin
loppu tulee. Sekö on elämän tarkoitus? Tällainen ihminen ei koskaan saavuta
tyytyväisyyttä. Aina on hankkimatta jokin sellainen kokemus, joka joltain
toiselta löytyy.

Ihminen ei ole kone. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja
vastapainoa. Jokainen meistä tarvitsee myös sellaista aikaa, jolloin ei
tarvitse ajatella tai tehdä mitään. Joutilaisuudessa lienee itse asiassa
luovuuden alkulähde.

Elämänjanoa ja uteliaisuutta pitää tietysti olla.
Pitää osata kuunnella itseään ja miettiä, mitä minä tarvitsen ja mitä
minä jaksan. Täytyy oppia valitsemaan ja käyttämään ei-sanaa.

Kun löytää toiminnalleen suunnan, on jo pitkällä.
Kiire vähenee, kun asioita voi karsia sen mukaan, edistävätkö ne matkantekoa
sillä polulla, jolla todella haluaa edetä. Sivupoluille on turha
harhailla.

Sitä paitsi, kun suunta on selvä, voi matkan aikana
ottaa välillä reilumminkin spurttia, kun siltä tuntuu.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi