Kevään vilkas ilmastomuutoskeskustelu on pyörinyt paljolti ruuan ympärillä. Naudan liha oli keskustelun pääpahis, kunnes asiantuntijat lausuivat, että nurmiviljelyyn pohjautuva lihantuotanto oikeastaan sitoo hiilidioksidia varsin tehokkaasti. Tuotannosta voisi jopa muodostua hiilinielu. Viimeisimmät kannanotot ilmastonmuutos-ruoka -akselilla liittyvät päästöjen kompensointiin.
Unicafe-opiskelijaravintoiloissa on otettu käyttöön mahdollisuus maksaa vapaaehtoinen hiilidioksidipäästöjä hyvittävä kompensaatiomaksu aterian yhteydessä. Vegaaniaterian kompensointi maksaa 5 senttiä, vaaleaa lihaa sisältävän aterian hiilihyvitys on 10 senttiä, ja jos päättää syödä punaista lihaa, niin omantuntonsa voi puhdistaa 15 sentillä. Maksujen kerrotaan riittävän siihen, että niiden myötä tullaan sitomaan vähintään yhtä paljon hiilidioksidia kuin aterian tuottamisessa on kulunut, muun muassa tukemalla metsitysprojekteja kehitysmaissa.
Jos kompensaatiokysymystä miettii vähän tarkemmin, niin siihenkin liittyy kompastuskiviä. Maksu voi olla tiedostamaton silmänkääntötemppu isompaan kulutukseen, kun päästöt voi hyvittää ja omantuntonsa puhdistaa riihikuivalla. Kuluttaja voi ajatella olevansa oikeutettu poskettomaan kulutusjuhlaan, kun hänen rahoillaan istutetaan kolonialistisessa hengessä puita globaalissa taloudessa heikommassa asemassa oleville alueille.
Katse kannattaa muutenkin nostaa ruokalistasta myös muille elämän osa-alueille ja vaatia keskusteluun lisää suhteellisuudentajua. Pelkästään yhdellä lentomatkalla voi romuttaa koko
vuonna vastuullisilla arjen valinnoillaan säästämänsä hiilidioksidipotin taivaan tuuliin. Ja pikamuodilla ratsastava vaateteollisuus taas tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne ja maailman rahtilaivat yhteensä.
Asioita pitäisi tuoda esille oikeissa mittasuhteissa ja niin, että niiden väliset yhteydet olisi mahdollista ymmärtää. Jos ostan Kaakkois-Aasiassa lapsen valmistaman pikamuotipaidan, poljen paitsi ihmisoikeuksia, mutta samalla kiihdytän ilmastonmuutosta. Olen alkanut pohtia, että kansainvälisen yhteistyön kautta maailman köyhimpien maiden tukeminen kestävän kehityksen tielle ympäristöasiat huomioiden, olisi aika vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa. Alkuun ja pitkälle näissä asioissa pääsisi yllättävän edullisilla panostuksilla, kuten lasten rokottamisella ja perushygienian parantamisella. (Kompensaatio)eurot poikisivat mahdollisimman paljon hyvää.
Ei omaan peiliinkään vilkaisu huonoa tee. Unicafessakin hiilikompensaatiopotti monikertaistuisi, jos siellä kuluttajien toiveesta käytettäisiin vain kotimaisia, vastuullisesti tuotettuja raaka-aineita ulkomailta tuotujen sijaan. Aina maailman parantaminen ei ole glitterillä verhoiltua.
25.4.2019 Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi
