Mitkä ovat hyvän elämän avaimet? Veikkaisin, että sodan käyneet sukupolvet nimeäisivät niiksi aikailematta turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden. Sen, ettei tarvitse pelätä oman tai rakkaiden kohtelun saati hengen puolesta.
Itsenäistä Suomea on vuosisadan ajan rakennettu hyvinvointiyhteiskunnaksi, jonka peruspilareihin on voitu luottaa. Alku ei ollut helppo. Sisällissodan haavoja nuoltiin pitkään peräänkuuluttaen ihmisten reilua ja tasapuolista kohtelua.
Kuitenkin etenkin kylmän sodan päätyttyä luottamus perusturvallisuuteemme on viime aikoihin saakka ollut suurta. Lintukotomme on keikkunut oikeudenmukaisuuden, sananvapauden ja tasa-arvon lippulaivana vähiten korruptoituneiden maiden joukossa.
Nyt turvallisuudentunnettamme todella ravistellaan. Terrorismi on ulottunut naapurimaan pääkaupunkiin saakka. Kun lomalla matkustamme Euroopan keskuksiin, on meidän syytä tehdä itsestämme matkustusilmoitus. Emme voi ymmärtää, mikä johtaa näin äärimmäisiin tekoihin. Miksi syyttömät saavat kärsiä?
Osaltaan taustalla on se, että monista valtioista puuttuvat juuri ne peruspilarit, joita meille on pitkäjänteisesti rakennettu ja joihin olemme tottuneet. Luotettava virkamieskoneisto, ihmisoikeudet, tasa-arvo, oikeudenmukainen oikeuslaitos ja media, jolla on sananvapaus. Ihmiset, joilla ei ole tällaista turvaa, ovat usein hukassa ja johdateltavissa.
Muistetaan pitää huolta näistä yhteiskuntamme kulmakivistä ja keskustellaan avoimesti esimerkiksi Yleä kuohuttaneesta Sipilän tapauksesta ja nyt esiin nousseesta poliisien
some-käyttäytymisestä.
Pitää muistaa, että jokainen on vastuussa vain omista teoistaan. Näyttää siltä, että terrorismin kanssa painiva Eurooppa vilkuilee maahanmuuttajia, kun iskuille etsitään syyllisiä. Aina, kun väkeä on paljon liikkeellä, porukkaan mahtuu ihmisiä laidasta laitaan. Suurin osa maahanmuuttajista on kuitenkin tullut tänne hakemaan apua ja turvaa. Heidän määränsä on totuttua suurempi, mutta ihmisinä emme ole massaa.
Päättäjämme pyrkivät nyt viisaudessaan hakemaan keinoja, joilla maahanmuuttajat nähtäisiin yksilöinä. Samalla he luonnollisesti punnitsevat, mikä on oman yhteiskuntamme kantokyky. Tehtävä ei missään tapauksessa ole yksinkertainen.
Paljon helpompaa sen sijaan on jokaisen meistä muistaa hyvät käytöstavat kohdatessamme kanssakulkijoitamme. Sanotaan ei vihapuheelle ja rasismille. Ollaan ihmisiä toisillemme.
Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi