”Meitä oli viisi miestä ja rautakanki.” Näin kuvaili yksi ensimmäisenä Konginkankaan bussionnettomuuspaikalle tulleista palokuntalaisista tilannetta ja sen toivottomuutta kaksitoista vuotta sitten. Viisi vapaapalokuntalaista aloitti pelastustyöt Suomen historian tuhoisimmassa tieliikenneonnettomuudessa, jossa menehtyi 23 henkilöä ja 14 loukkaantui. Yksiköitä alkoi tulla lisää paikalle, mutta nimenomaan kriittisiä ensihetkiä hoitivat vapaaehtoiset pelastajat, kutsumuksestaan. Muun muassa Sopimuspalokuntalainen-lehti tiivisti yhteen tilanteessa toimineiden sopimuspalokuntalaisten roolia ja tuntoja tapahtuman jälkeen. Kukaan tuskin kadehtii näitä kokemuksia.
Tilanne olisi sama suuressa osassa Suomea. Sopimuspalokuntien varassa on alueellisesti valtaosa Suomesta, ja paikoitellen etäisyydet viivyttävät ammattilaisten paikalle tuloa jopa tunnin tai sitäkin enemmän. Siksi vapaapalokuntalaisten pitää osata toimia lähes missä tahansa eteen tulevassa tilanteessa ja pelastaa ihmishenkiä.
He periaatteessa osaavatkin, mutta samalla vain tositilanteet tai riittävän kovat harjoitukset tuovat ensiarvoisen tärkeää kokemusta sekä oppien soveltamiskykyä. Tästä luulisi aluepelastuslaitostenkin olevan enemmän huolissaan, mutta harjoittelu ja yhteistoiminnan kehittäminen jää paljolti sopimuspalokuntien itsensä huoleksi.
Urjalassa järjestettiin viime lauantaina hieno harjoitus, jota oli seuraamassa useita ammattipelastajia. He ihailivat poikkeuksetta järjestelyjen laajuutta ja perusteellisuutta. Harmina oli oikeastaan vain se, etteivät ammattilaiset olleet mukana. ”Niin pelataan kuin reenataan. Täällä olisi ehdottomasti pitänyt olla myös ammattilaiset mukana. Näin hienoja harjoituksia ei usein näe. Siis hukkaan heitetty tilaisuus”, kuului penkalta.
Asia luvattiin kertoa myös pelastuslaitoksen suuntaan. Läikkynyttä maitoa on turha surra, mutta ehkä hyvät paikalliset voimannäytöt saavat jonkun ajatuksen liikahtamaan myös pääkallonpaikalla. Maakunnallisiin pelastuslaitoksiin siirtyminen on tuonut myös hyviä asioita, mutta paljon reuna-alueilla jää oman puhdin varaan.
Palokuntalaisten oma kritiikki menee helposti ruikutuksen piikkiin, mutta kansalaiset voisivat myös vaatia heitä suojeleville vapaaehtoisille lisää koulutusta ja resursseja tehtävän hoitamiseen.
Urjala sai syystä harjoituksesta maakunnallista huomiota. Jotain olisi osattu järjestää muuallakin, mutta paikallisen kierrätysfirman panos, paikallisten järjestäjien ahkeruus ja yhteistyötahojen mukaan saaminen takasivat puitteeltaan poikkeuksellisen harjoituksen. Runsaslukuinen media ei ollut paikalla turhaan, kun vain tilanteen vaikuttavuuden saisi lukijoille ja katsojille välitettyä.
Olli Ristimäki
olli.ristimaki@urjalansanomat.fi
