Kun lähdin bussista, huomasin että takanani istui somalinainen parivuotias poika sylissään. Poika hymyili minulle kuin aurinko ja esitteli samalla rivin komeita maitohampaita. Vilkutin pikkumiehelle ja hän vilkutti takaisin. Pojan äiti piti katseensa tiukasti pojan tummassa päälaessa, vaikka häntä selvästi nauratti pojan avoin käytös vaaleaa alkuasukasta kohtaan.

Lapset ovat lapsia kaikkialla. He eivät ensimmäisenä mieti, onko soveliasta vilkuttaa vieraalle tai hymyillä tuntemattomalle. He arvioivat kanssaihmisiä muilla perusteilla kuin ihonvärin tai kielen perusteella. Lapset hymyilevät ja juttelevat, jos toinen vaikuttaa siltä, että hänen kanssaan voi niin tehdä.

Lasten avoimuus, iloisuus ja suorasukaisuus ovat riemastuttavia piirteitä, jotka kasvatus tavallisesti ja valitettavasti kitkee tehokkaasti pois. Ei ole sopivaa hymyillä vieraille tai puhella turhia. Totta tietysti on, että aina virnuilu ei olekaan viisasta. Kasvatuksen avulla opitaan erottamaan ihmiset, joille ei kannata antaa oman turvallisuutensa takia itsestään mitään muuta kuin tavallisen mitäänsanomaton kuva – jos sitäkään vähää.

Mutta kyllä kanssakäyminen olisi monesti huomattavasti helpompaa tai ainakin hauskempaa, jos aikuisetkin päästäisivät edes joskus irti totisuuden ja suoranaisen happamuuden ikeestä. Muutama sana ei maksa mitään, hymyillä voi kaupan päälle.

Avoimuutta kaivataan tässä maailmassa erityisen paljon juuri nyt, kun meidän kaikkien yhteisesti asuttamaa palloa kiertää pakolaisten virta, joka on suurempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.

On ymmärrettävää, että kun meillä kärsitään työttömyydestä, on ehkä vaikea ajatella, että meidän pitäisi jakaa omastamme muille. Meillä on kuitenkin määrättömän paljon enemmän verrattuna heihin, joilla ei ole enää mitään muuta kuin vaatteet päällä.

Jokaisen ihmisen pitäisi saada elää omassa maassaan rauhassa, mutta reaalimaailmassa se tuntuu aina jossain päin olevan mahdotonta. Niin on ollut vain ihmisikä sitten myös Suomessa. Täältä lähetettiin lapsia länteen pois sodan jaloista. Suomalaisten sotalasten kohtalo ei sekään ollut aina ollenkaan ruusuinen, mutta lapset säilyivät hengissä. Mitä jos naapurit olisivat kieltäytyneet ottamasta suomalaislapsia.

Pakolaisia pitää auttaa. Se on meidän kaikkien parempiosaisten asia. Pakolaisten mukana tulee varmasti niin monenlaista hyvää kuin ongelmiakin, mutta emmehän me suomalaisetkaan ole ollenkaan ongelmattomia.

Epäluulo ja pelko sikiävät tietämättömyydestä ja perusteettomasta ylemmyydentunnosta. Suomalaiset ja pakolaiset ovat kaikki ihmisiä. Meidät erottaa toisistamme vain elämäntilanne.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi