Virpoa voi tänä vuonna vaikka kotisohvalta käsin. Kuva: Tea-Maria Nääppä.
pääsiäinen, virpominen (muokattu 13.8.2022) Urjalan Ylläpito

Palmusunnuntaina koko Suomi etävirpoo

Marjo Alste

”Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks”. Palmusunnuntain perinteeksi muodostuneen virpomisloruttelun toive terveydestä noussee tänä pääsiäisenä erityisen merkitykselliseksi.

Virpominen on jo varhaiskristilliseen aikaan kuulunut tapa, joka levisi evakkojen mukana Karjalasta Suomeen. Virpomista, tai virvontaa, on käytetty terveyden tuojana, siunauksena ja pahan karkottajana. Suomessa virvontaperinne siirtyi yleiseksi tavaksi sotien jälkeisenä aikana koulujen ja lastentarhojen välityksellä.

Koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi perinteistä, ovelta ovelle kiertävää virpomisreissua ei kuitenkaan voi tänä vuonna tehdä. Monessa lapsiperheessä mietitäänkin, kuinka tällä viikolla vietettävänä palmusunnuntaina virvotaan.

”Vitsoilla voi koristella omaa pihaa”

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Urjalan yhdistyksen puheenjohtaja Tea-Maria Nääppä kannustaa lapsiperheitä perinteisen virpomiskierroksen sijaan kokeilemaan tänä vuonna vaihtoehtoisia tapoja virpoa. Hän pitää esimerkiksi etävirpomista mainiona ideana. Virpoa voisi kuvaamalla pienistä virpojista videon ja lähettämällä sen sitten haluamilleen virvottaville.
– Se voisi olla mukava tapa ilahduttaa sukulaisia ja tuttavia, Nääppä sanoo.

Virvottaessa virvottavan edessä heilutetaan pajunkissojen koristamaa pajuoksaa ja lausutaan virvontaloru. Oksat koristellaan nykyperinteen mukaan erilaisilla koristeilla, kuten höyhenillä, nauhoilla ja silkkipaperilla. Myös virpojat puetaan nykyään pääsiäisnoidiksi tai muiksi hahmoiksi. Palkaksi virpoja saa yleisimmin suklaamunia ja muita makeisia.

Koska etävirvottaessa koristeltuja pajunoksia ei voi luovuttaa virvottavalle, Nääppä kehottaa keksimään oksille muita mukavia käyttötarkoituksia.
– Vitsoja voi tehdä, ja niillä voi vaikkapa koristella omaa pihaa, Nääppä vinkkaa. Palkinnot voi piilottaa kotiin ja virvottavat voivat antaa lapsille palkaksi vihjeitä, mistä herkut löytyvät.

Mikäli etävirpominen ei onnistu, voi virpojista ottaa vaikka valokuvan, ja lähettää sen postin mukana isovanhemmille ja muille sukulaisille. Myös erilaisten pääsiäiskorttien askartelu voi muun kotona puuhailun ohessa olla mukavaa tekemistä.

MLL:n leikkipankki pursuaa leikkejä

Virpomisen lisäksi voi lapsille keksiä pääsiäiseksi muutakin teemaan sopivaa puuhaa. Vanhemmat voivat esimerkiksi piilottaa suklaamunia ja järjestää sitten lapsille aarrejahdin. Vihjeet kätköistä voi antaa hauskasti aarrekartan muodossa.
– Muniahan voi piilottaa vaikkapa omaan lähimetsään tai ihan kotiinkin – riippuen siitä, minkälaisia mahdollisuuksia kenelläkin on, Nääppä pohtii.

Hän muistuttaa, ettei virpomisreissun peruuntumisesta kannata potea huonoa omatuntoa. Jo virpomisvitsojen väkertäminen yhdessä on mielekästä puuhaa monelle lapselle, vaikka varsinaisesti virpomaan ei pääsisikään.
– Varsinkin pienet lapset nauttivat siitä, kun vanhemmat lapsen kanssa jotain tekevät. Lapset eivät vaadi tekemisen osalta mitään ihmeellisyyksiä, vaikka virikkeitä nyt varmasti kaipaavatkin, kun lasten väliset kontaktit ovat vähissä, Nääppä sanoo.

Nääppä huomauttaakin, että myös lapsille voi tulla tylsää. Vinkkinä tylsyyttä vastaan Nääppä kehottaa tutustumaan esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuihin, jonne on koottu lasten leikkipankki.
– Sivuilta voi etsiä uusia leikkejä sekä saada monenlaisia vinkkejä erilaiseen lasten kanssa puuhailuun, Nääppä hymyilee.

Miten teillä virvotaan tänä vuonna? Lähetä meille kuva pienistä virpojistasi, julkaisemme kuvia kiirastorstaina 9. huhtikuuta ilmestyvässä lehdessämme. Lisääthän viestiisi kuvan mukaan virpojien nimet ja iät sekä kuvaajan nimen. Kuvia voi lähettää osoitteeseen toimitus@urjalansanomat.fi.