Metallitie halkoo Kolkanjoen yritysalueen. Kalliota räjäytetään pian tuhansia kuutioita. Metsänhoitoyhdistys on kaatanut alueen puut ja ne viedään energiapuuksi.
kolkanjoen yritysalue, metallitie (muokattu 16.8.2022) Urjalan Ylläpito

Urjalan miljoonasatsaus valmistuu tänä vuonna

Minna Mäkelä

Urjalan tekninen lautakunta tekee tänä iltana kunnanhallitukselle esityksen rakennusurakoitsijasta, joka tasaa aivan 9-tien varrella olevan Kolkanjoen yritysalueen eli Metallitien alueen yritystontit.

Mikäli kunnanhallitus on 10. helmikuuta yhtä mieltä teknisen johtajan Kimmo Virran esityksen kanssa, voivat tasoitustyöt alkaa Kolkanjoen alueella käytännössä maaliskuun alussa.

Alueella on tämän vuoden lopulla kahdeksan yritystonttia, joiden yhteispinta-ala on 6,9 hehtaaria. Tonteista suurin on noin parin hehtaarin suuruinen tontti, jolle on mahdollista rakentaa liikenneasema.

Alueelle on rakennettu kuusi vuotta sitten sen halkova Metallitie, ja tonteille on rakennettu samalla kunnallistekniikka. Tähän kaikkeen kului 566 000 euroa. Kun siihen lisätään tonttien tasoittamisesta koituvat kulut sekä valaistus ja tien päällystys, ollaan noin miljoonan euron satsauksessa yritystoiminnan hyväksi.

Alueen tasaaminen tarkoittaa maa-aineksen louhintaa, ja sitä varten alueella räjäytetään 12 000 kuutiota kalliota.

Lue lisää Urjalan Sanomista 30.1.2020 tai keskiviikkona kello 19 alkaen digilehdestä!