– Ihan hyvin joulu menee. Saunon, syön lanttulaatikkoja ja kuuntelen ehkä joululauluja tai sitten en. Parasta on, että saa tehdä niin kuin haluaa, Marja Välimaa suunnittelee.

Kotona on rauhallinen ja jouluinen tunnelma. Naurava lumiukko valaisee seinällä, pieni kuusi on koristeltu ja ikkunoissa on punaiset verhot. Tähtitortut odottavat kahvittelijaa.

Marja Välimaa on laittanut itselleen oikean joulun ensimmäisen kerran yhdeksään vuoteen. Tällä kertaa hän aloitti ajoissa, jo marraskuun alussa.

Joulu ei ole tuntunut vuosiin miltään, sillä hänen 18-vuotias poikansa Viljo kuoli marraskuussa ja haudattiin joulukuussa yhdeksän vuotta sitten.

– Ei ole ollut joulumieltä, hän sanoo.

Välimaalla on kolme lasta ja heillä täysi tusina lapsia. Perheet viettävät joulua omissa kodeissaan, ja äiti kotonaan. Hän on tottunut olemaan joulut itsekseen tai miehen kanssa.

– Minulla on kaksi sisarta, mutta emme ole oikein tekemisissä.

Perinteisiin on pitkään kuulunut jouluaattona anopin luona käyminen: siellä syödään jouluruoka. Hän on käynyt myös lastensa luona syömässä.

Välimaa kertoo hankkivansa kotiin nyt valmiita laatikoita ja ehkä laittavansa pienen kinkun. Imelletty perunalaatikko on paistettava itse, sillä aitoa ei kaupasta valmiina saa.

– Kokeilin jo, miten se onnistuu, ja hyvä tuli. Se on jo syöty!

Suru pysyy seurana

Marja Välimaa kertoo, että pojan kuoleman aiheuttama suru ei väisty. Se on läsnä aamulla herätessä ja illalla viimeisenä.

Tapahtunut on lyönyt leimansa juuri joulun aikaan, josta on ollut vaikea iloita.

– En voinut alkuun kuunnella edes mitään musiikkia, sillä se tuntui niin pahalta. Nyt kuuntelen turkkilaista musiikkia, joka on mahtavaa, ja saksalaista heviä. Se on riittävän raskasta, suomalainen ei riitä.

Hän kertoo, että joku vuosi sitten hän pani ystävänsä Maritan kanssa ranttaliksi ja antoi pitkät koko joululle oikein perusteellisesti. Kaksikko laittoi turkkilaisen musiikin soimaan ja napatanssi protestina perinteistä joulua vastaan.

– Meillä oli niin kivaa.

Hän näyttää kaapissa seuraavia napatanssitunteja odottavia vaatteita. Kaapissa kimmeltää.

– Menen taas tanssimaan, kun tämä korona loppuu.

Askel eteenpäin – joulun paluu

Nyt on kuitenkin tullut aika siirtyä elämässä askel eteenpäin ja palata oman joulun viettoon.

Marja Välimaa muistelee ystäviään, joita ei enää ole ja joita hän kaipaa. Esimerkiksi Eilaa, joka leipoi karjalanpiirakat ja keitti puurot.

Mutta hän ajattelee myös lapsiaan ja heidän lapsiaan. Kaapin päällä on Viljon pojan Timin valokuva. He kaikki ovat tärkeitä.

– He eivät sitä ihan usko, mutta kyllä he ovat.

Haudalla sanat katoavat

Viljon haudalla äiti ei juuri käy. Marja Välimaa uskoo, että poikansa ei siitä perustaisi.

– Hän sanoisi, että enhän minä siellä ole.

Eikä hän olekaan, vaan vahvasti läsnä äidilleen koko ajan.

Haudalla äidiltä myös katoavat kaikki sanat.

– Voin vain sanoa, että rakastan sinua, tule mun uniin.

Marja Välimaa ei enää pelkää omaa kuolemaansa, pelko siitä katosi Viljon kuollessa.

– Minulla on oma uskoni, luterilainen. Pappani tosin oli ortodoksi. Ajattelen, että kun kuolen, menen samaan paikkaan kuin missä Viljo on. Alas tai ylös, alhaalla on lämpimämpää, olen kova palelemaan, hän naurahtaa.

Välimaa sai juuri joulukuun alkupuolella työkyvyttömyyseläkepaperit. Sairastaminen alkoi alkuvuonna.

– Lääkärit ovat sanoneet, että sairauteni johtuvat surusta. Oman lapsen menettäminen ei kuitenkaan koskaan unohdu.