Monelle työnteko on nykypäivänä istumista ja näppäimistön naputtelua. Tuntuu, etteivät työt tule konkreettisesti koskaan valmiiksi, sillä aamu toisensa jälkeen työpisteeltä löytyy sama rakkine, joka odottaa lisää naputtelua.
Itse olen onnekas, sillä suuri osa viikoittaisesta tekemisestäni tulee sentään niputettua fyysiseen muotoon, joka kopsahtaa postilaatikosta torstaisin.
Ihminen lienee pohjimmiltaan olento, joka nauttii siitä, kun omien käsien kautta syntyy jotakin konkreettista. Sellaista, jota voi tarkastella eri puolilta ja jonka voi asettaa näytille vaikka keväiseen kansalaisopiston näyttelyyn. Tuntea samalla vähän ylpeyttä ja ajatella: ihan ite tein!
Piipahdus Urjalan kirjastoon rakennetussa näyttelyssä todisti, että täällä ei olla talven aikana vaivuttu horrokseen eikä edes alettu talviunille. Tekevät kädet ovat saaneet aikaan paljon.
Käsitöistä on tullut harrastus, jonka kautta haetaan vastapainoa työlle. Tekemisen ja onnistumisen pakko on poistunut, kun tarve-esineitä saa mielin määrin kaupan hyllyiltä. Minäkin kuulun niihin ihmisiin, jotka silloin tällöin hurahtavat käsitöihin. Kun flow iskee, tulosta syntyy yli äyräiden. Innostumisen ja onnistumisen tunne vie. Opetellessani ikivanhoja tekniikoita, olen myös tuntenut yhteenkuuluvuutta aiempiin sukupolviin ja aikaan, suomalaiseen kulttuuriperintöön.
Käsillä tekeminen tarjoaa aivojumppaa älyllisten haasteiden muodossa ja toisaalta rentouttaa. Opiskelukaverini väitti käsitöiden tekemisen auttavan häntä keskittymään ja kilkutteli kudinta
luennoilla; oikein-nurin-oikein-nurin. Vaikka käsitöiden vaikutusta ihmisten hyvinvointiin on tutkittu tieteellisesti vasta vähän, niiden hyvää tekevä vaikutus on maallikonkin havaittavissa.
Tekeminen voi olla myös sosiaalista, jos yksin tekeminen ei miellytä. Kautta aikain käsitöitä on kokoonnuttu tekemään yhdessä niin ompeluseuroihin kuin kursseillekin. Nykytekniikka mahdollistaa tietysti aivan uudenlaisen yhteisöllisyyden. Ompeluseurat ovat muuttuneet virtuaalisiksi. Innostuneet jakavat ohjeita omissa some-ryhmissään, ja kun eteen tulee tenkkapoo, apu löytyy vertaisryhmästä tuota pikaa.
Itsetekemisen inspiraatiota on nyt siis tarjolla kirjastossa. Sekään ei ole väärin, jos innostus ei syty. Kaikilla on omat innoittajansa ja innostuksen kohteensa.
Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi
