Yhteiskunnan rahapula iskee myös vapaaehtoisiin palokuntiin. Monessa pienessä VPK:ssa eletäänkin lähivuodet jännittäviä aikoja.

Varsinais-Suomessa sopimuspalokuntien karsiminen alkoi viime vuonna. Siellä pelastuslaitos irtisanoi säästösyistä seitsemän VPK:n sopimukset. Kustavin, Liedon, Mynämäen Karjalan, Raision, Salon Hirvelän, Vehmaan ja Yläneen VPK:n sopimukset päättyvät näillä näkymin vuoden lopussa. Se merkitsee seitsemän pienen paloaseman pimenemistä.

Lakkautettavien sopimuspalokuntien keskeinen ongelma on ollut jäsenmäärä. Niiden hälytystoiminnassa on jäljellä niin vähän vapaaehtoisia, että niillä on ollut vaikeuksia saada tarvittavaa määrää väkeä hälytystehtäviin.

– Käytämme toimintaan veronmaksajien rahoja, niin meidän täytyy myös varmistua, että rahoille saadaan vastinetta, pelastusjohtaja Vesa Halonen perusteli lakkautuspäätöksiä Ylelle joulukuussa.

SÄÄSTÖPAINEITA on Pirkanmaankin pelastuslaitoksella. Monen taajaman Urjalassa toimii neljä vapaaehtoista palokuntaa: Halkivahan, Menosten, Nuutajärven ja Urjalan VPK:t.

Menosten VPK:n kunniajäsen Pekka Närvänen, puheenjohtaja Jukka Närvänen ja koulutuspäällikkö Saku Rouvali kertovat, että säästöjä harkittiin Pirkanmaalla viime vuonna. Niistä luovuttiin, koska viime vuosi oli hälytysten suhteen edellisvuosia hiljaisempi. Vaaditut säästöt syntyivät sitä kautta.

Vuodet eivät ole kuitenkaan veljeksiä. Säästöpaineiden kanssa painitaan taatusti jatkossakin. Varmimmat takeet VPK-toiminnan säilymiselle syrjäkulmilla ovat riittävä jäsenmäärä ja jatkuva kouluttautuminen, eli toiminnan laatu.

MENOSTEN VPK panostaa jatkon kannalta tärkeimpiin kulmakiviin. Uusia jäseniä pyritään saamaan mukaan koko ajan.

– VPK:t kilpailevat samoista vapaaehtoisista kuin muutkin seurat ja yhdistykset. Tekeviä ihmisiä halutaan kaikkialle, mutta monen aika on kiireisessä maailmassa kortilla, Närväset ja Rouvali toteavat.

Vaikka VPK-toiminta vaatii vapaaehtoiselta paljon, Menosiin uutta verta on saatu. Jäseniä on mukavasti: 37. Jäsenistön ikähaitari on leveä ja harvinaisen tasainen. Eniten mukana on nuoria.

Hälytysosastossa toimii 21 henkilöä. Siihen pääsee halutessaan, kun on täyttänyt 16.

Tukiosastossa on 16 henkilöä. Se huolehtii asioista ja käytännöistä, jotka mahdollistavat ja ylläpitävät toimintaa.

– Tärkein tekijä on hyvä henki. VPK:n vapaaehtoiselta vaaditaan oikeastaan vain nuhteettomuutta. Sekin helpottaa, että henkilö on sellainen, johon voi luottaa, on kyse sitten hälytystehtävästä tai kahvinkeittoaikataulusta, Rouvali toteaa.

– Minusta me olemme onnistuneet luomaan Menosten asemalle hyvän hengen. Se on vahvuutemme. Tänne saa tulla sellaisena kuin on, ja jokaiselle löytyy sopivia tehtäviä. Pakkoja ei ole. Meille onkin tullut porukkaa hiljalleen vähän joka puolelta Urjalaa, ja saa tulla jatkossakin.

Yhteishenki näkyy tilastoissa. Menosten VPK:lle tuli viime vuonna 42 hälytystä. Lähtövahvuus oli keskimäärin 6,7 henkilöä, kun sopimuksessa vaadittu luku on 4.

– Kertaakaan ei jäänyt auto talliin, Rouvali kehaisee.

HÄLYTYSVALMIUS ei kuitenkaan riitä varmistamaan yhdenkään VPK:n tulevaisuutta. Vapaaehtoisiltakin vaaditaan laatua, sillä hälytystehtävissä he työskentelevät täysveristen ammattilaisten rinnalla ja lisänä.

– Paras tilannehan on, kun mitään ei tapahdu, eikä meitä tarvita ollenkaan. Silti VPK:ssa treenataan paljon, että osaamme toimia hälytystehtävässä, kun meitä tarvitaan, Saku Rouvali sanoo.

– Samalla opitaan paljon esimerkiksi inhimillisyydestä ja tasavertaisuudesta, ja varmasti VPK-harrastuksesta saa myös paljon valmiuksia työelämään.

Palokunnassa tehdään ja kasvetaan yhdessä

Menosten VPK:n jäsenillä riittää tarinoita. Ei hälytystehtävistä kovin paljon ulkopuolisten kanssa jutella, keskenään kylläkin. Varsinkin ensimmäinen hälytystehtävä jää usein mieleen ikiajoiksi.

Sani Rouvalin ensimmäinen hälytystehtävä oli iso rakennuspalo Urjalassa. Sitä sammutettiin ja jälkisammutettiin kolmatta vuorokautta. Paikalla oli paljon kalustoa ja pelastustoimen ammattilaisia. Nuorelle ei ollut tarjolla sankarin viittaa, mutta tekemistä riitti.

– Ymmärsin, että kaikesta aiemmasta harjoittelusta oli ollut hyötyä. Pystyin auttamaan, ja se tuntui hyvältä, Sani Rouvali muistelee.

Hänen veljensä Samu Rouvalikin muistaa ensimmäisen keikkansa. Hälytys tuli sunnuntaiaamuna kello 6.22. Kun puhelin soi ja näki numeron, oli herättävä; ei voinut painaa torkkutoimintoa, vaikka mieli ehkä teki.

– Ehdin asemalle seitsemässä minuutissa. Sitten mentiin. Kun päästiin perille, ojassa oli auto katollaan. Muistan adrenaliinin.

MENOSTEN VPK:n nykyisellä puheenjohtajalla Jukka Närväsellä on takana niin monta lähtöä, että hän kehtaa muistella hiukan nolompaakin ensihälytystä vuosikymmenten takaa.

– Isä oli VPK:lainen. Hälytys tuli aamuyöllä, ja kun isä tuli herättämään minua mukaan, kysyin: ”Jaa keskellä yötä?” Isä lähti, minä jäin nukkumaan. Sittemmin on tullut lähdettyä aina, kun olen voinut.

Jukan isä on Menosten VPK:n kunniajäsen Pekka Närvänen, 75. Hänen mieleensä on jäänyt erityisesti yksi tehtävä vuosikymmenten varrelta. Kyseessä oli polttoainerekan ja henkilöauton kolari valtatie 9:llä. Kolarissa menehtyi kaksi henkilöautossa ollutta tyttöä, yksi selviytyi. Tie katkaistiin liikenteeltä, ja rekkaa vaahdotettiin räjähdysvaaran vuoksi pitkään ja huolella. Lisää vaahtoa metsästettiin naapurikunnistakin.

– Tapaus jäi mieleen. Vaikka se oli ikävimmästä päästä, ei se silti jäänyt minua vuosiksi vaivaamaan, Pekka Närvänen toteaa.

PYRY Nikkilä, Aape Rytky, Niko Turpiainen, Matias Vehmaa ja Oskari Melkkala lukeutuvat Menosten VPK:n tuoreempaan kaartiin. He päätyivät vapaaehtoisiksi palokuntalaisiksi sukulaisten ja tuttavien välityksellä, auttamisen halusta tai kiinnostuksesta alaan.

Nuoret pitävät vapaaehtoista palokuntatoimintaa hienona harrastuksena. Tehtävän tärkeys tekee siitä erityisen.

Aape Rytky arvioi, että myös muut nuoret suhtautuvat palokuntaharrastukseen hyvin, ehkä jopa leikillisen kunnioittavasti.

– Voin sanoa lähteväni treenaamaan siinä missä joku urheilua harrastavakin, eikä kukaan ihmettele. Ja kun kesällä grillataan kaveriporukalla, joku muistaa aina mainita, että on se hyvä, että on palomieskin paikalla.

HARRASTUKSEN sisällä palokuntalaisuus on usein henkilökohtaisen kasvun tarina.

Pyry Nikkilä myöntää, että ajatus esimerkiksi liikenneonnettomuustilanteeseen auttamaan joutumisesta ei tunnu hänestä etukäteen hyvältä.

– Kaikessa missä tarvitaan, haluan kuitenkin olla mukana, hän sanoo.

Kokeneemmat vakuuttavat, että tehtävät jaetaan hälytyspaikoilla kykyjen ja kokemuksen mukaan. Kaikille löytyy sopiva rooli, oli kyse sitten tulipalosta, liikenneonnettomuudesta tai vaikka kissan pelastamisesta puusta.

– Montako kuollutta kissaa olet nähnyt puussa, koulutuspäällikkö Saku Rouvali kysäisee.

– Aivan, eli hyvin on nekin hommat hoidettu!