Rauhallinen kaveri. Se on ensivaikutelma, joka Urjalan seurakuntapastorin viransijaisena olevasta Olli Teppisestä tulee. Veikkaus meni oikein. Kun hän kuvailee itseään pappina, adjektiivi on mukana.
– Olen rauhallinen, armollinen ja huumorintajuinen, Teppinen sanoo.
Teppinen tuli Urjalaan huhtikuun alussa seurakuntapastori Olavi Rissasen viransijaiseksi. Sijaisuutta jatkettiin ensin elokuun 10. päivästä elokuun loppuun. Kun Rissanen jäi virkavapaalle 1. syyskuuta alkaen toisen viran hoitamista varten, Teppisen viransijaisuutta päätettiin jatkaa 28. helmikuuta 2026 asti. Viranhoitomääräyksen antoi Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli.
Jos seurakuntapastorin vakituinen virka tulee jossain kohtaa Urjalassa auki, Teppinen on kiinnostunut.
– Ajattelin hakea. Tämä on mukavaa työtä, vaikka matka välillä vähän kuormittaakin, hän sanoo.
Teppinen asuu Hyvinkäällä, josta käsin hän käy Urjalassa töissä. Auton mittariin tulee päivittäin 110 kilometriä per suunta. Matka on pitkä, mutta siinä on hyvää aikaa nollata päätä.
– Kuuntelen musiikkia ja podcasteja, hän kertoo.
TEPPISEN työviikko on pääasiassa keskiviikosta sunnuntaihin. Maanantai ja tiistai ovat yleensä vapaata. Viikonloppuvapaan jälkeen hän on ne päivät töissä.
– Minulla on viikonloppuvapaa vähintään kerran kuussa, hän sanoo.
Vapaa-ajalla hän viettää aikaa tyttöystävänsä ja kavereiden kanssa, soittelee kitaraa, pelailee tai katsoo elokuvia tai sarjoja.
– Teen kaikkea muuta kuin työtä, Teppinen sanoo.
Työpäivät saattavat venyä välillä pitkiksi. Se kuuluu Teppisen mukaan työn luonteeseen. Se ei haittaa häntä, sillä hän viihtyy työssään. Eniten hän pitää ihmisten kohtaamisesta eri ympäristöissä kuten kerhoissa ja nuorten illoissa.
– Toimitukset eli kaste, vihkiminen ja hautaan siunaaminen ovat minulle tärkeitä tehtäviä, hän sanoo.
Seurakuntapastorin työhön kuuluvat luonnollisesti jumalanpalvelukset ja messut sekä niiden suunnittelu. Lisäksi hän pitää laitoshartauksia ja on mukana sekä diakonia- että nuorisotyössä. Pappi voi käydä myös kylässä.
– Käyn onnittelemassa syntymäpäiväsankareita, hän sanoo.
Seurakunta ehdottaa onnittelukäyntejä tietyille ikäryhmille alkaen 75-vuotiaasta. Joskus ihmiset toivovat myös itse, että seurakuntapastori tulee käymään syntymäpäivänä. Vierailuun voi kuulua ehtoollinen, jos synttärisankari haluaa.
– Lahjaksi viedään yleensä kortti sekä kukkia, suklaata tai kirja. Kahvitellaan ja puhutaan rauhassa, Teppinen kertoo.
Vaikuttaa siltä, että Teppisen työkalenteri on aika täysi. Miten yksi pappi pystyy kaikkeen?
– Aikatauluttamalla tarkasti. Minun pitää tietää 2–3 viikkoa etukäteen, mitä milloinkin teen, hän vastaa.
OLLI Teppinen on uransa alkutaipaleella, sillä hän on ollut pappina vajaan puolitoista vuotta. Ennen Urjalaan tuloa hän oli kymmenen kuukautta Järvenpään seurakuntapastorina.
– Hain tänne sijaiseksi, koska minua kiinnosti erilainen toimintaympäristö kuin mitä Järvenpäässä oli, Teppinen sanoo.
Urjalassa olonsa aikana hän on huomannut, että haasteet ja toimintatavat ovat erilaisia. Työ ei ole kuitenkaan erilaista.
Alkuun pääsyä helpotti hyvä työympäristö sekä ystäviltä että kollegoilta tullut apu. Seurakuntalaisetkin ovat ottaneet uuden papin mukavasti vastaan. Osa tunnistaakin Teppisen katukuvasta.
Teppisellä on myös toinen ammatti. Hän on uskonnon ja historian aineopettaja, mutta tehnyt alalla vain sijaisuuksia. Häntä kutsuttiin papin työhön.
– Johdatus ja usko. Olen kasvanut uskoon ja ollut mukana nuorten toiminnassa ja isoskoulutuksessa. Tämä on ala, josta nautin, hän perustelee syitä ammatinvalintaansa.
Jos hänen pitäisi valita papin tärkeimmät tehtävät ja nimetä korkeintaan kolme, ne olisivat seuraavat:
– Evankeliumin levittäminen, seurakunnan tarpeiden huomioinen ja läsnäolo, hän sanoo.
Nyt kun Teppisellä on kokemusta Urjalan seurakunnasta jo jonkin verran, voi kysyä hänen mietteitään tulevasta kirkkoherrasta. Millainen kirkkoherra Urjalaan pitäisi tulla?
– Kirkkoherra, joka tuntee ja tietää hallinnon. Hän haluaa olla läsnä, pystyy tekemään päätöksiä ja toimimaan muuttuvassa sekä uudistuvassa ympäristössä, Teppinen vastaa.