Mitäs mitäs mitäs -festivaali teki jälleen kävijäennätyksen.
festivaali, Mitäs Mitäs Mitäs Nea Wälläri

Mitäksillä tehtiin kävijäennätys sateesta huolimatta

MITÄS mitäs mitäs -festivaaleilla tehtiin jälleen uusi kävijäennätys. Viikonlopun aikana kävijöitä oli noin 6600. Kävijämäärä kasvoi viime vuodesta noin 10 prosenttia.

– Mitäkset vetää paljon uusia kävijöitä vanhojen ohella. Urjalan kunnan yhteistyön avulla saimme markkinoitua tapahtumaa tehokkaasti, vaikka markkinointibudjetti ei meillä kovin suuri olekaan, tapahtuman perustajajäsen Tuukka Palonen selvittää.

Mitäkset järjestettiin jälleen pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin. Tuottajaryhmä onnistui kasaamaan taas kiinnostavan ohjelman ja alueen.

Alueella on läpi vuoden kiinteät rakenteet, ja mietinnässä on, voisiko aluetta kesäisin vuokrata muihinkin tapahtumiin.

 

SATEEN pehmittämä maa ja kura aiheuttivat viikonlopun aikana hieman ongelmia.

– Sääolosuhteet eivät näyttäneet kuitenkaan haittaavan festariväkeä. Ilmapiiri ja tunnelma oli viikonlopun ajan katossa, Palonen iloitsee.

– Muta vaikeutti toimintaa erityisesti sunnuntaina. Meillä oli lähes koko päivän kolme traktoria vetämässä autoja pellolta pois. Kuorma-autolla tuotiin mursketta, jolla paikattiin teitä. Kuorma-auto jäi tietysti sekin jumiin, eikä sitä traktorilla saanut vedettyä ylös. Paikallinen kaivinkone sai onneksi auton liikkeelle.

 

Mitäksillä pystyi nauttimaan muustakin ohjelmasta kuin musiikkiesityksistä. Alueella kierrellessä saattoi vaikkapa bongata saippuakuplia puhaltelevan kolmikon.

 

MITÄKSIEN tulevaisuus katsotaan aina vuosi kerrallaan. Ensi kesän suunnitelmat päätetään syksyllä.

Festivaali on kasvanut jo niin suureksi, että työtä ja uutta mietittävää on paljon.

– Kaksi vuotta sitten alueen sirkusteltta vaihdettiin isompaan. Silloin tuumasimme, että nyt pitäisi ainakin riittää. Perjantaina se jäi kuitenkin taas pieneksi, kun Aavikon keikan aikana kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisään. Tämä on ehdottomasti intohimoprojekti, ja teen tätä mielelläni. Tuottajatiimin taitavat ammattilaiset ovat Mitästen kantava voima, eikä tätä voisi ilman heitä tehdäkään, Tuukka Palonen kiittää.

 

Mitäs-alueella oli helppo kulkea kylttien avulla. Alueelle tullessa sai myös napata infovihon, jossa oli kartta alueesta.