Kun viisivuotinen opiskelu luokanopettajaksi Raumalla lähestyi syksyllä viimeistä puolen vuoden suoraa, Karoliina Ahlbom kertoo alkaneensa ajatella omaa suomenhevosta.
– Sain jo kaksivuotiaana ensimmäisen oman ponin ja sittemmin olen ratsastanut muidenkin hevosilla aina kilpailuja myöten. Vuonna 2018 olimme neljän hengen joukkueella kenttäratsastuksen SM-kisoissa neljänsiä, nuori nainen hymyilee ja kertoo ratsastaneensa paljon eri tallien hevosilla Eurajoella, Raumalla ja Ypäjällä.
Kipinän ratsastamiseen hän arvelee perineensä rovaniemeläissyntyiseltä äidiltään, joka tuli Ypäjälle hevoskouluun ja jäi sille tielle.
– Kun olin katsomassa suomenhevosia lokakuussa Ypäjällä, tapasin urjalalaisen Johanna Elonheimon. Kyselin, olisiko heillä myytävänä hevosia. Vastaus oli ei. Löysin kuitenkin 3-vuotiaan suomenhevosen, jonka ostin ja jota kutsumme Ilpoksi. Se on ratsastuksen suhteen vasta opetusvaiheessa. Kyselin myös, olisiko Elonheimon tallissa tarvetta apuun hevosten kanssa, ratsastuskärpäsen purema kertaa.
Ahlbomin elämä on siinä vaiheessa, että on monia asioita vireillä ja päätettävinä.
– Kun kevätpuolella on ollut mahdollisuus tulla Urjalaan viikonloppuisin ja joskus viikollakin, ratsastus Elonheimon kolmella hevosella on sopinut hyvin kuvioon, hän sanoo ja kertoo, että he käyvät avopuolison kotona Urjalassa muutenkin usein.
AHLBOM korostaa, että hevosen kanssa työskennellessä tärkeää on rauhallisuus.
– Siten oppii myös lukemaan niiden tapoja, ilmeitä ja eleitä. Jo korvien asennosta voi huomata, jos jokin on huonosti. Mitä enemmän niiden kanssa on, sitä helpompi asioita on huomata.
Opettaessaan asioita nuorimmalle hevoselle metsässä, pelloilla ja Väkkäräntiellä Ahlbom on huomannut, että autoilijat ovat fiksuja, kun huomaavat ratsukon tiellä.
– Hevoset ovat persoonia: erilaisia mutta mukavia. Ratsastus on minulle omaa tekemistä. Silloin ei voi ajatella muuta. Saa nollata ajatuksia, kun pitää koko ajan keskittyä. Se on myös terapeuttista. Pystyy koko ajan haastamaan ja kehittämään itseään. Hevosilta saa palautetta kuskin taidoista; ne ovat esimerkiksi herkkiä istuma-asennon suhteen.
– Hevonen oppii perusjutut alle kuukaudessa. Äänestä ne tietävät, mitä pyydetään.
ENTÄ onko sattunut haavereita?
– Olen pudonnut monesti hevosen selästä. Se kuuluu lajiin. Nyt ei ole hetkeen sattunut mitään eikä isoja haavereita ollenkaan omalle kohdalle. Mustelmilla on yleensä selvitty. Hevoset ja ratsastus ovat hyviä harrastuksia, ja lajissa on riittävästi haasteita, Karoliina Ahlbom toteaa.
– Yksi uusikin kokemus osui ihan helmikuun lopulle, kun pääsin ensi kertaa ratsastamaan jäälle. Rutajärven jäällä ratsastaminen tuntui ainutlaatuiselta. Aluksi jään kestävyys vähän mietitytti, vaikka tiesinkin, että se oli vielä silloin turvallista. Hevosten askelten ääni jäällä loi oman tunnelmansa, ja maisema tuntui hyvin avaralta totuttuun verrattuna. Talvinen luonto teki siitä hienon elämyksen.
JOHANNA Elonheimo kertoo, että hevostalleilla on pulaa vapaaehtoisista, vaikka ratsastus on perinteinen ja suosittu laji.
– Ei ole halukkaita. On hienoa, kun Karoliina käy säännöllisesti. Hän on mukava ja taitava.
Hevoset kaipaavat liikuntaa, mutta ihan aloittelijoita avuksi ei voi ottaa, ettei tarvitse opettaa.
– Olemme tästä molemmat hyötyneet. On hyvä, kun Karoliina ei pelkää kelejä, Eloheimon tallin emäntä arvioi.
Hän lisää, että hevosen omistajille on tärkeää, että voi luottaa ratsastajaan. Pitää tietää, että sovitut asiat pitävät ja että ratsastus on hevosystävällistä.
KAROLIINA Ahlbom valmistuu pian ammattiin. Se on taas yksi muutoksen paikka elämässä, ja se vaikuttaa moneen asiaan.
– Tuleville vuosille on toiveena työllistyä opettajaksi ja päästä tekemään omaa alaa käytännössä. Tällä hetkellä on ajatus hakeutua maalle tai pienemmälle paikkakunnalle ja mieluummin vähän pienempään kouluun, mutta pidän kaikki vaihtoehdot avoinna, tarmokas nuori nainen piirtää tulevaisuuden karttaa.
– Hevoshommat jatkuvat siinä rinnalla, hän uskoo.
