Akaa Futsal – Jyväskylän Riemu 6–2 (3–1).
Akaa Futsal nappasi hienon voiton yli 416 katsojan edessä Akaa Areenalla. Kyseessä oli Miesten Futsal-Liigan runkosarjan päätöskierros. Vastustajana ollut jyväskyläläinen Riemu joutui kotimatkalle 6–2-tappio niskassaan.
Akaa Futsal oli jo aiemmin varmistanut runkosarjan voiton, mutta sangen runsaslukuinen kotiyleisö sai silti nähdä erinomaisesti pelanneen kotijoukkueen. Tappion myötä liigakarsintaan joutunut häntäpään Riemu yritti horjuttaa kotijoukkuetta pelaamalla ajoittain todella fyysisesti, mutta jäi lopulta Areenan lauantai-iltapäivässä melko aseettomaksi laajalla materiaalilla rummuttanutta Akaa Futsalia vastaan.
Kotijoukkueen tehokkaimpana hääri Iiro Vanha, joka valittiin joukkueensa parhaaksi pelaajaksi. Vanha saalisti kaksi maalia sekä yhden syöttöpisteen.
Myös chileläinen Renato Martinez-Conde iski kahdesti, ja yhden maalin miehiä olivat Henri Alamikkotervo sekä brasilialainen Pedro. Tero Intala nappasi kaksi syöttöpistettä.
KAPTEENI Vanha siirsi katseita jo maajoukkuetauon jälkeen alkaviin pudotuspeleihin, jossa vastaan asettuu sarjanousija Pirkkalan Jalkapalloklubi.
– Voiton myötä on hyvä jatkaa pudotuspeleihin, vaikka meillä ei varsinaisesti tässä pelissä panosta ollutkaan. PJK tulee haastamaan meitä kovasti, ja parasta täytyy laittaa pöytään, jos halutaan jatkaa siitä eteenpäin
Puolivälierissä ensimmäinen ottelu pelataan Pirkkalassa todennäköisesti lauantaina 15. maaliskuuta, ja Akaa Futsal pääsee pelaamaan oman kotipelinsä lauantaina 22. maaliskuuta. Välieriin pääsee kahdella voitolla, ja tarvittaessa kolmas ottelu pelataan Akaassa sunnuntaina 23. maaliskuuta.