– Mummolassa oli tunnelmaa, oli kiirettömyys, ja sieltä on kultareunaisia muistoja. Ruokailumme menu on rakennettu omien muistojemme mukaan. Se on talkoilla tehty teille, Urjalan Karjalaisten puheenjohtaja Eija Järvinen sanoi toivottaessaan kuutisenkymmentä vierasta tervetulleeksi Mummolan makumatkalle sunnuntaina Koulumaassa.
Ruokapöydässä oli tarjolla perunoita, muusia, sianlihakastiketta, munia, monenlaisia salaatteja, makaronilaatikkoa ja uunimakkaraa sekä leipiä, voita, kaljaa, vettä ja mehua. Jälkiruuaksi oli kahvia ja sen seitsemää sorttia kahvileipiä.
– Hyvää ruokaa, kehui paikalla ollut punkalaitumelainen Antti Paija, jonka juuret johtavat isän puolelta Muolaaseen. Eläkkeellä ollessaan hän käy kerran viikossa Urjalassa torilla ja siskoaan Helenaa katsomassa.
– Muusistakin puuttuvat kokkareet, joita oman mummoni muusissa aina oli. Eikä se ollut kuten itse lapsilleni tekemäni muusi, vatkaamalla liimamaiseksi mennyt.
Vaimonsa Kaija Aronoja kehui erityisesti munasalaattia. Tuttu ja maukas oli myös uunimakkara.
– Meillä Polvijärvellä syötiin aina aamupäivällä mannapuuroa, Aronoja lisäsi.
KUTEN kutsussa luvattiin, Seppo Pirhonen jakoi omia mummolamuistojaan aterian ja kahvin välillä.
– Minulla oli kaksi mummoa, hämäläinen mummu ja karjalainen mummo. 1899 syntynyt Saima-mummo muutti Hakolahdesta Lintusuontielle, noin kahdeksan kilometrin päähän meidän kodistamme, ja hänellä oli pari lehmää ja neljä hehtaaria peltoa. Sauna oli ulkorakennuksessa. Kävimme mummon luona polkupyörillä, me lapset tarakalla. Heinätöissä käytiin hevosella.
Mummon pihapiiriin kuuluivat perunamaa ja kasvimaa sekä marjapensaita ja mansikkamaa.
– Mummo leipoi marjapiirakoita ja pullia, lauantaisin peruna- ja riisipiirakoita. Jälkilämmössä hän kypsytteli laatikoita, Pirhonen listasi.
– Kaikki oli silloin itse tehtyä. Lihaa säilytettiin suolavesitiinussa. Teurastuspäivinä saatiin verilettuja ja sianpääsylttyä, jota söin kerran niin paljon, että oksensin, enkä sitä sen jälkeen enää syönytkään.
TOISENKIN tiinun Pirhonen muistaa, taikinatiinun, jossa säilytettiin leivän juuri.
– Reikäleipiä tehtiin yleensä enemmän, kun ne säijyivät paremmin kaapissa ja viljalaarissa.
1950-luvulla maito saatiin vielä yleisesti omista lehmistä, ja jos ei, niin sitä sai ostaa kaupasta ensin kannuun, sitten pussissa ja lopulta tölkissä. Kesällä syötiin talkkunaa, marjapöperöä sekä mansikka- ja mustikkamaitoa.
– Kotijuustoja tehtiin, ja Urjalan Osuusmeijeri valmisti maankuulua, voipaperiin käärittyä voita. Sitten alettiin tehdä myös margariinia, ja sen ympäriltä syntyi raflaava syytös kissanrasvasta, Seppo Pirhonen muisteli.
Hän kaipaa edelleen 50-60-luvuilla ollutta voileipäkulttuuria. Ensimmäinen leivänpäällinen oli lauantaimakkara.
Pirhonen kertoi myös, että ennen karjalaisia täällä Hämeessä vain lehmät söivät sieniä, ja että aluksi makaroni oli ylhäisten ruokaa.
– Lämmöllä meistä useimmat muistavat mummolan ruokia. Niitä oli aina tarjolla, mutta siivosti ja kunnollisesti piti käyttäytyä, Seppo Pirhonen päätti muistelunsa.
