Pekka Närväsen talkootunnit laskettiin viime vuonna sadoissa, kun vanhaa paloasemaa laajennettiin ja ehostettiin.
menosten vpk (muokattu 3.4. 13:25) Pasi Salo

Menosten paloasema laajeni – Kaksi konttia sulautettiin vanhaan asemaan 

Kaksi konttia sulautettiin tyylikkäästi 60 vuotta vanhaan asemarakennukseen

Menosten paloasema on entistä ehompi ja 50 prosenttia isompi.

Laajennushanke on suorastaan tarinallinen. Kaikki lähti liikkeelle tarpeesta. Vanhassa paloasemarakennuksessa oli vain 126 neliötä. Koulutus- ja sosiaalitilat, keittiö, wc ja suihku puuttuivat. Asema alkoi olla jollain muulla kuin muodikkaalla tavalla vanhanaikainen.

– Juokseva vesikin tarkoitti, että palokunnan puheenjohtaja Martti Suonkanta juoksi hakemassa sitä milloin mistäkin, koulutuspäällikkö Saku Rouvali muistelee.

Koska tilanne oli tämä, kehkeytyi suunnitelma. Palokunnan päällikkö Pasi Närvänen alkoi seurata netistä, josko myyntiin tulisi hyväkuntoisia kontteja.

Viime vuoden helmikuussa tuli. Vaasassa sijaitseva oikeuspsykiatrinen sairaala kauppasi kahta melko uutta konttia, joita oli käytetty korona-aikana lisätiloina eri tehtävissä.

– Kontit olivat vankilan muurien sisässä Vaasassa, emmekä päässeet katsomaan niitä. Yksi tuttu kuvasi ne meille niin läheltä kuin pystyi. Kuvassa ne näyttivät hyviltä. Oli pakko toimia nopeasti, joten ostimme sian säkissä, Rouvali ja Närvänen kertaavat.

– Kun kontit reilu vuosi sitten saapuivat paloaseman pihaan, tiesimme heti, että riskinotto oli kannattanut. Ne olivat kuin uudet.

 

Menosten paloasemalla on nyt keittiö, sosiaalitilat ja juokseva vesi. Pasi Närvänen, Pekka Närvänen ja Saku Rouvali osaavat arvostaa uudistuksia.

 

KONTIT sulautettiin vanhaan rakennukseen tyylikkäästi, melkein saumattomasti. 126-neliöinen tila kasvoi 60 neliöllä, kun katollinen terassikin lasketaan. Aiemmat puutteet saatiin korjattua. Samalla ehostettiin vanhoja tiloja.

– Vesikin juoksee nyt itse sisään. Sovimme kyläyhdistyksen kanssa, että saamme käyttää heidän porakaivoaan, Pasi Närvänen kiittelee.

Viemäröintiä ja sähköjä lukuun ottamatta työt tehtiin talkoilla. Talkootunteja kirjattiin 1100.

– Varmaan niitä jäi jokunen kirjaamattakin, Rouvali arvelee hymyillen.

Ahkerimmin talkoilivat kokeneimmat palokuntalaiset. Vpk:n puheenjohtaja Martti Suonkanta ja kunniajäsen Pekka Närvänen uurastivat talkootunneista yli puolet kahdestaan.

– No, me eläkeläiset ehdimme parhaiten, Pekka Närvänen topputtelee ja korostaa, että kaikki Menosten vapaaehtoisen palokunnan jäsenet tekivät sen, mihin omassa elämäntilanteessaan kykenivät. Henki ryhmässä on vahva ja yhtenäinen.

Laajennushankkeen pääsuunnittelijana, vetäjänä ja valvojana toimi Saku Rouvali.

– Lupa-asiat sujuivat kitkattomasti, kiitos siitä kunnan tekniselle johtajalle ja rakennustarkastajalle, Rouvali toteaa.

Oman mausteensa tarinaan toi vielä sekin, että Menosten paloasema sijaitsee vuokratontilla. Tämä seikka puolsi ainakin jollain tavalla liikuteltavaa konttiratkaisua.

Noin 85 000 euron hankkeen rahoituksesta vastasi Menosten vapaaehtoinen palokunta ry. Koska hanke pyörähti käyntiin nopeasti, aikataulu ei istunut Palosuojelurahaston normaaliin rahoituskiertoon. Menosten vpk haki paloaseman laajennusten kustannuksiin kuitenkin tukea rahastolta jälkikäteen. Sen saaminen ratkeaa huhtikuussa.

– Paloaseman laajennus on ollut pitkäaikainen haaveemme. Se oli tehtävä nyt, kun tarjoutui tilaisuus. Jos emme saa tukea, ei sille sitten mitään voi, palokunnan päällikkö ja koulutuspäällikkö summaavat.

 

Uusi terassi antaa etelään. Pekka Närvänen, Saku Rouvali ja Pasi Närvänen ovat virittäneet jo grillin valmiiksi avointen ovien päivää silmällä pitäen.

 

PASI Närvänen, Saku Rouvali ja Pekka Närvänen arvioivat, että Menosten vpk:lla menee tällä hetkellä paremmin kuin pitkään aikaan. Kalusto saatiin kuntoon reilu vuosi sitten, tilat nyt ja uusia, nuoria jäseniäkin on ilmaantunut harjoituksiin. Aseman kokonaisvahvuus on 20 henkilöä.

Menosten vpk viettää avointen ovien päivää lauantaina 6. huhtikuuta. Yleisöllä on silloin tilaisuus tutustua laajentuneisiin tiloihin ja nauttia yksinkertainen lounas sekä kahvia. Samalla juhlistetaan 90-vuotiasta Menosten vpk-yhdistystä ja 60-vuotiasta asemaa.

 

Avoimet ovet Menosten paloasemalla la 6.4. klo 10–14.