Kaksi vuotta sitten pääsin testaamaan toden teolla julkista terveydenhuoltoa, kun jouduin täysin yllättäen kiinnikkeen aiheuttaman suolitukoksen vuoksi yöllä ambulanssilla Acutan päivystykseen Tayssiin.

Kokeilu veti nöyräksi. Vaikka sain ambulanssissa vartin välein kipupiikin, niin sairaalaan pääsyn jälkeen toimivaa kivunlievitystä ei ollut tarjolla, ja jouduin odottamaan päivystykseen saapumisen jälkeen liki neljä tuntia lääkärin saapumista. Hoitajien mukaan lääkäriä ei ollut saatavilla, vaikka olin yhdessä Suomen suurimmista päivystyksistä. Iskeemisen kivun johdosta huusin, konttasin ja oksensin. Kipu oli monin verroin pahempaa kuin esimerkiksi synnytyksissä. Lääkärin tultua pääsin vihdoin kuvattavaksi ja suoraan leikkaukseen. Herättyäni henkilökunta kummasteli, ettei suolistoni tuhoutunutkaan hapenpuutteen vuoksi, kuten olisi ollut todennäköistä.

Tuolloin osastopaikkoja oli vapaana pienemmissä sairaaloissa, ja sellaiselle minut siirrettinkin paaritaksilla nopeasti, kun akuutein vaihe oli ohi. Sairaalassa ollessani opin, että vuodeosastopaikoille otetaan myös henkilöitä, jotka haluavat tulla päihdevieroitukseen. Opin myös, että jotkut tulevat tällaiseen vieroitukseen varsin säännöllisesti ja luettelevat tullessaan, minkälaisen lääkecocktailin haluavat aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi.

Tätä taustaa vasten olen kauhistunut uusimmista Tayssista kuuluvista ruuhka-uutisista. Tuolloin kaksi vuotta sitten elettiin korona-aikaa, joskin ei akuuteinta sellaista. Nyt koronaan tai hoitajien palkkauksen korjaamattomuuteenkaan ei voida enää vedota. Tilanteen pitäisi olla normalisoitunut. Miten tässä näin kävi?

Asia koskee aivan suoraan meitä kaikkia pirkanmaalaisia. Tiedän, että urjalalaistenkin pitkään jonottamia, suuria leikkauksia, on jouduttu siirtämään vielä akuutimpien leikkausten tieltä useampaan kertaan.

Nopeita ratkaisuja etsitään tietysti pitkän ajan kuluessa syntyneeseen tilanteeseen kuumeisesti. Esimerkiksi iltapäivystyksiä on kuluneiden vuosien aikana pyritty lopettamaan pienistä sairaaloista ja keskitetty Acutaan. Pitäisikö nyt ottaa askel kohti vanhaa? Matka päivystykseenkin lyhenisi. Useammat tikit on meidänkin perheestä käyty ompeluttamassa Tampereella saakka.

Ehkä pitäisi myös muuttaa suhtautumista vanhuuteen ja vanhuspalveluihin. Vanhuus ei ole sairaus, mutta monet vanhukset tarvitsisivat apua ja pienten hoitotoimenpiteiden tekemistä kotiinsa enemmän kuin nyt.

Tiedän päihderiippuvuuden olevan sairaus, mutta ehkä senkin hoitamiseksi voitaisiin kehittää muun laisia väyliä kuin aiemmin kuvaamani.

On toivottava, että siirtymä hyvinvointialueille toisi asiaan jotain rotia. Luulisi, ettei tilanne ainakaan kovin paljoa pahemmaksi voisi mennä. Pysykää terveinä!