Linnattarien keräämät joululahjasukat pääsivät osaksi lahjakasseja, joita jaetaan kotihoidon asiakkaille.
hyväntekeväisyys (muokattu 19.12.2020) Heli Mustonen

56 vanhusta Urjalassa saa jouluksi Suomen kansallisasusteen – kotihoidon lahjakassi monen vanhuksen ainoa lahja

Mitä kuningatar Elisabet I  halusi niin hanakasti, että teetätti niitä alaisillaan kymmenittäin jo 1500-luvulla? Ja joiden tekemisen nunnat opettivat suomalaisille vähän sen jälkeen Naantalissa? Ja joihin presidentti Kekkosellakin oli oma malli?

Ne ovat tietenkin villasukat, joita kutsutaan myös Suomen kansallisasusteeksi. Ja juuri näitä kansallisasusteita matkaa Urjalan kotihoidon piirissä oleville vanhuksille joululahjaksi tänä jouluna 56 paria.

Joululahjasukat keräsi Urjalan lions clubin Linnattaret eli naisleijonat. Mirva Rajala Linnattarista kertoo, että naisleijonat keräsivät lahjasukkia nyt toista kertaa. Kaksi vuotta sitten sukkasato oli vieläkin muhkeampi.

– Mehän olemme tässä siis vain välikätenä, että sukat saadaan kerättyä. Kiitämme kaikkia lahjoittajia sydämellisesti.

Rajala kertoo oman äitinsä olleen niin innokas sukankutoja, että myös edesmenneen äidin sukkavarastoista löytyi tähänkin keräykseen muutamat uudet villasukat.

– Neuloin itsekin kolmet, mutta nyt pidän vähän taukoa, kun ei ole sukille tarvetta. Meidän perheessä kyllä sukanneulomisperinne jatkuu, kun myös oma tytär on innostunut neulomaan.

Linnattarien keräämät joululahjasukat pääsivät osaksi lahjakasseja, joita Urjalan kotihoito jakaa asiakkailleen. Lahjakasseissa on tavaraa muutamilta paikallisilta yrityksiltä sekä esimerkiksi Aseman koululaisten ja päiväkodin lasten joulutervehdyksiä.

Kotihoito kertoo fb-sivullaan, että lahjakassi on monen vanhuksen ainoa joululahja.

Tiesitkö tämän:

- Villasukat kannattaa pestä käsin haaleassa vedessä puristelemalla

- Villavaatteita varten on oma pesuaineensa

- Sukat kannattaa muotoilla pesun jälkeen ja kuivata ne vaikka pyyhkeen päällä

- Jotkut sukat kestävät konepesunkin 30-40 asteessa

- Villasukkia ei tarvitse pestä alituiseen, tuulettamalla pötkii pitkälle

- Laitetaanko villasukka suoraan paljaaseen jalkaan? Se on makuasia, mutta monet pitävät villasukasta juuri niin