Jo kesästä saakka on tiedetty Annu Kuusiston nappaavan kiinni kuntalaivan ruorista Hannu Maijalan jäädessä vuodenvaihteessa eläkkeelle Urjalan kunnanjohtajan virasta.
Tällä viikolla saimme tietää, että kuntakipparin lisäksi myös sen tärkein aisapari, hallinto- ja talousjohtaja vaihtuu alkuvuodesta. Urjalan kunnan nykyinen hallinto- ja talousjohtaja Terhi Källi on nimittäin valittu vastaavaan pestiin toiselle puolelle Pirkanmaata Ruovedelle.
Kuusisto pääsee siis heti alkuun valitsemaan itselleen mieleisensä työparin, mutta alkuvuosi tulee olemaan monella tavalla vaativa. Talouspuoli pysynee kyllä hyvin hanskassa tulevan kunnanjohtajan vahvan taloustaustan myötä.
Eräs hallinto- ja talousjohtajan tehtävistä on ollut vaaleihin liittyvien tehtävien hoitaminen. Ja nythän kalenteri näyttää kaikista vaaleista kunnille keskeisimmän, eli kuntavaalien olevan aivan ovella. Vaalien kanssa on oltava kieli keskellä suuta, jotta lähidemokratia itsenäisessä Urjalassa toteutuu kaikkien sääntöjen mukaan.
Tosiaan – myös kunnallishallinnon tärkeimmän elimen – kunnanvaltuuston kokoonpano vaihtuu jo ennen kesää, eikä kaikista kunnallispolitiikan konkareistakaan jokainen ole jatkamassa.
Keskeisiä tehtäviä nuorempien kuntalaisten näkökulmasta kunnassa hoitavat yhtenäiskoulun ja lukion rehtori sekä nuorisotoimi. Näihinkin pesteihin on tulossa paikkoja auki.
Nyt Urjala on siis kautta linjan uuden edessä. Tämä on varmasti monessa suhteessa hyvä asia ja tästäkin selvitään, mutta ei pelkästään viheltelemällä.
Toivotaan siis Urjalalle myötäisiä ja leppeitä tuulia tulevalle vuosipuolikkaalle ja tulevaksi sunnuntaiksi hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!