Pekka Närvänen tervehtii lippalakkinsa lippaa kevyesti kohottaen. Mustassa lakissa lukee teksti ”Team Pappa” – papan joukkue. Pappa tarkoittaa Pekkaa, joukkue taas Pekan poikia ja pojanpoikaa, jotka kaikki ovat aktiivisia sopimuspalokuntalaisia Menosten VPK:ssa: papan perässä seuranneita.
”Kauppias juoksi sireenille”
Vastikään 70 vuotta täyttänyt Pekka on vapaapalokunnassa pitkän linjan harrastaja, joka on innostanut myös muita mukaan toimintaan. Haastattelua varten Pekka joukkueineen kerääntyi pöydän ääreen muistelemaan papan kymmeniä vuosia kestänyttä uraa vapaaehtoisena palokuntalaisena.
Pekka Närvänen kertoo aloittaneensa palokuntatoiminnan jo mopoikäisenä. Tuohon aikaan palokuntatoiminta ei ollut aivan yhtä järjestelmällistä kuin nyt. Myös käytännöt olivat varsin erilaiset. Siinä missä tänä päivänä sopimuspalokuntalainen saa hälytyksestä ilmoituksen suoraan matkapuhelimeensa, Pekan nuoruudessa hälytyksen antoi paloaseman katolle sijoitettu sireeni.
– Oikeastaan hälytys soitettiin läheiseen kyläkauppaan, jonka kauppias juoksi sitten asemalle painamaan sireeniä, Pekka nauraa.
Käytännöt muuttuneet menneestä
Nykyisellään sopimuspalokuntalaiset kokoontuvat omalle asemalleen, pukeutuvat uniformuihin ja lähtevät yhdessä sinne, missä apua tarvitaan. Pekan nuoruusaikoina palopaikoille lähtivät lukuisat satunnaisetkin kyläläiset, jotka sireenin kuulivat. Ajatuksena oli, että kyläläiset auttavat toisiaan.
Usein palopaikalle rynnättiin siltä seisomalta.
– Monesti nuoret kerääntyivät läheisen kioskin pihaan iltaisin viettämään aikaa. Sieltä sitten lähdettiin kun sireeni kuultiin, ja ehdittiin mopoilla palopaikalle vielä tositoimiin. Siviilivaatteissa mentiin, Pekka muistelee.
Myöhemmin kuvaan astui kunnan vapaaehtoisille tarjoama vaatetus, tuolloin sininen työhaalari.
– Sehän oli vain puuvillahaalari, huomauttaa Pekan poika Juha-Pekka Närvänen, joka on ollut ensimmäisellä keikallaan 9-vuotiaana – isänsä mukana.
Myös kalusto oli vaatimattomampaa: paloautojen säiliöiden tilavuus oli 600 litraa, kun tänä päivänä sammutusauton säiliöstä saa jopa 3 000 litraa vettä.
– Mutta sillä kuudellasadallakin sammutettiin, oli se tyhjää parempi, Pekka mietiskelee.
”Sille tielle mies jäi”
Mikä miehen sitten sai lähtemään mukaan? Hymy nousee kasvoille, käsi raapaisee takaraivoa.
– Into. Kun kerran kaikki menivät, ei malttanut pysyä poissakaan, Närvänen hymähtää.
Sille tielle mies jäi. Pekka on edelleen aktiivinen Menosten VPK:ssa.
– Mutta yökeikoille en enää lähde, ne jätän nuoremmille, Pekka nauraa ja jatkaa kuitenkin tovin hiljaisuuden jälkeen:
– Tai ehkä voisin mennä pitelemään vesiletkua tai ohjaamaan liikennettä, mutta muun työn jätän nuoremmille.
Nykyiseen toimintaan Pekka kaipaisi lisää nuoria – tai edes mahdollisuuden liittää nuoret mukaan toimintaan. Koska vapaaehtoisten palokuntalaisen tulee olla täysi-ikäinen mutta nuorisojaostoon ei riitä harrastajia, eivät nuoret nyt pääse mukaan siinä määrin missä kaipaisivat.
– Toisaalta emme saa ottaa alaikäisiä mukaan aikuistenkaan toimintaan, Pekka harmittelee.
Muiden inspiroija
Pekan innoittamina vapaaehtoiseen palokuntaan ovat lähteneet mukaan ensin pojat Juha-Pekka, Jukka ja Janne. Sittemmin myös Juha-Pekan poika Juuso on liittynyt mukaan.
– Perässä ne on tulleet, Pekka hymähtää vilkaisten jälkipolvea. Silmät tuikkivat ylpeyttä.
Nuorempi polvi kehuu Pekkaa, joka on innostanut myös muutkin yhteiseen harrastukseen.
– Isä on ollut arjen sankari ja esimerkki. Ajatus on, että jospa itsekin voisi joskus olla tuollainen, toteaa Janne Närvänen.
Entäs se lippalakki?
– Meillä oli aikoinaan vanhin poika Juha-Pekka kylässä, kun hälytys tuli. Salama oli aiheuttanut metsäpalon. Ammuttiin liikkeelle koko sakki, pojat ja minä, ja miniä totesi, että keikalla kävi team pappa. Hän sitten teetätti lippapakit, Pekka kertoilee ja jatkaa:
– Tämä on oikeastaan poikani Jannen lippis, omani kulutin puhki.
Team Pappa. Kuvassa Pekka Närvänen (edessä keskellä), toisella rivillä pojat Juha-Pekka Närvänen (vas.) ja Jukka, takana oikealla nuorin poika Janne ja vieressään Pekan pojanpoika Juuso.
