kuntavaalit 2021 (muokattu 2.12.2020) Minna Mäkelä

Kokoomus hakee listalleen ihmisiä, joilla on paloa yhteisiin asioihin

Kokoomuksen vaalivastaava Ilkka Vuori kertoo, että muutama ehdokas listalla jo on, ja neuvotteluja käydään useamman kuntalaisen kanssa.

Puolueen tavoite on Urjalassa saada ehdokaslistalle vähintään 12 nimeä. Se ei ole Vuoren mukaan helppo tehtävä, sillä ihmisten on nykyään yhä vaikeampaa sitoutua, oli kyse mistä yhdistystoiminnasta tahansa.

Kukaan ei ole vielä ilmoittautunut kisaan erikseen pyytämättä, eivätkä nykyiset viisi kunnanvaltuutettua ole ilmoittaneet vielä jatkohaluistaan. Tilanne on Vuoren mielestä tavanomainen tässä vaiheessa, kun vaaleihin on vielä reilusti aikaa.

– Istuvat valtuutetut panevat nimensä listaan aina viimeisenä, hän tietää.

Vuori muistuttaa, että kuntavaaleissa valituksi tuleville on paikkoja valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien lisäksi myös seudullisissa toimielimissä ja niihin tarvitaan riittävästi ihmisiä, jotta yhden valtuutetun kontolle ei tule mahdotonta työtaakkaa.

– Edustajiksi tarvitaan niin naisia kuin miehiä. Listalle haetaan ihmisiä, joilla on paloa yhteisten asioiden hoitamiseen.

Paikallislehti kysyi kuudelta puolueelta, millainen on puolueiden ehdokastilanne kevään kuntavaaleja ajatellen. Yleissanoma oli, että ehdokkaita on jo tiedossa jonkin verran, mutta tunkua ei ole.