Yleinen Urjalan Sanomat

Riista-aitojen rakentaminen alkaa 9-tiellä

Urjalan Sanomat
Valtatie 9:lle Urjalaan rakennetaan
Lehmussuon eritasoliittymän ja Värmintien väliselle osuudelle uutta
riista-aitaa yhteensä 4 kilometriä. Samassa yhteydessä tehdään
yksityistiejärjestelyjä ja tien valaistusta jatketaan.

9-tien turvallisuuden parantaminen alkaa
syyskuussa. Kuva: Minna Mäkelä

Urjalan
Sanomat

Valtatie 9:lle Urjalaan rakennetaan Lehmussuon eritasoliittymän
ja Värmintien väliselle osuudelle uutta riista-aitaa yhteensä 4 kilometriä.
Samassa yhteydessä tehdään yksityistiejärjestelyjä ja tien valaistusta
jatketaan.

Puuston poisto valtatien varrella alkaa
tässä kuussa. Riista-aitojen rakentamistyöt aloitetaan puuston poiston
jälkeen. Yksityistiejärjestelyt käynnistyvät samaan aikaan.

Pirkanmaan ely-keskus tiedottaa, että tavoitteena on
saada hanke valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä, mutta joitain
viimeistelytöitä saattaa jäädä ensi vuoden puolelle.

Kampparintien liittymä siirtyy 80 metriä Tampereen
suuntaan, minkä vuoksi uutta yksityistielinjaa rakennetaan noin 200 metriä.
Lisäksi rinnakkaista yksityistietä rakennetaan vajaan 200 metrin matkalle,
minkä tarkoituksena on yhdistää Levonahontien liittymän jälkeisessä
notkossa olevat kaksi liittymää yhdeksi liittymäksi.

Rakennustöiden yhteydessä katkaistavia liittymiä ovat
Jalovedentien liittymä sekä Jumpurintien yksityistien liittymä.
Jalovedentielle kulku tapahtuu jatkossa katuverkon kautta. Jumpurintielle
kulkuyhteys osoitetaan jatkossa Lellantien kautta.

Valtatieltä hautausmaalle johtavan liittymän kohdalle
riista-aitaan asennetaan lukittu portti. Liittymä toimii jatkossa vain
kunnallistekniikan huoltoliittymänä.

9-tien tievalaistusta jatketaan rakentamalla uutta
valaistusta 1,6 kilometrin matkalle Tampereen suuntaan.

Noin 0,65 miljoonaa euroa maksavien töiden
pääurakoitsija on Proinfra Oy.

Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla