Leena Tahvanaisen vetämässä ryhmässä neulotaan lohtuhuiveja. Seurakunnan lipun alla kokoontuva ryhmä aloitti puolisentoista vuotta sitten, kunnes korona keskeytti tapaamiset. Lauantaina kokoonnutaan seurakuntatalolla heti aamuyhdeksältä.

Lohtuhuivin idea on yksinkertainen. Se on alun perin tarkoitettu puolisonsa menettäneen harteille lohduksi surussa. Miehille neulotaan kaulahuiveja.

Kun huiveja alettiin neuloa Urjalassa, papit näyttivät vihreää valoa vapaaehtoisille neulojille. Nyt huiveja on kertynyt kymmeniä, ja osa niistä odottaa vielä ottajaansa seurakunnan tiloissa Kisatiellä.

Koska huiveja on alkanut kertyä, Leena Tahvanainen miettii, että vapaaehtoisten hyväsydämistä tekemistä ei osata ehkä ottaa seurakunnassa vastaan.

– Lohtuhuivi antaa seurakunnalle työkalun toimia vähän inhimillisemmällä ja ehkä maallisemmalla tasolla. Aina ei tarvitse olla niin korkealentoista. Tämä on arjen uskoa, Tahvanainen sanoo.

Urjalan vs. kirkkoherra Auni Kaipia kertoo, että hän on kesällä antanut muutamia lohtuhuiveja leskeksi jääneille, ja vastaanotto on ollut lämmin.

Hän sanoo kuitenkin, että meidän kulttuurissamme papit eivät koe luontevaksi lähestyä ihmisiä tällä tavalla. Surevan koskettaminen ei niin sanotusti kuulu papin työkalupakkiin.

Kaipia jatkaa, että surevan läheiset voivat myös hakea huivin seurakunnasta ja antaa sen. Huivin voi antaa leskeytyneen lisäksi vaikkapa ystävälle, joka suree vanhempansa menetystä.

Lue aiheesta lisää Urjalan Sanomista 10.9. tai jo
keskiviikkona 9.9. digilehdestä kello 19 alkaen!