Elokuu on kuuluisa tummista kuutamoöistään, mutta myös aamuisin huomaa, että syksy on tulossa, vaikka päivät ja illat ovat vielä helteisiä. Elokuiset aamut ovat kosteita ja kalvakoita. Sumuverhot peittävät maita ja mantuja, kypsyvä vilja tuoksuu ja villatakkia saa vetää jo päälle.
Alkuviikosta oli hankalaa ajaa Urjalankylän läpi autolla, kun katse olisi pitänyt pitää tiessä ja samalla teki mieli katsella maisemaa Rutajärvelle. Totesin, että nyt on ajettava parkkiin Kaunistonrantaan katselemaan maailman pitimiä ihan rauhassa, ettei sattuisi mitään vakavampaa.
Näkymä oli ällistyttävä, – kuin mereltä, vastarantaa ei näkynyt usvaverholta. Aamuauringon suitsiessa sumua oli niin kaunista, että piti ottaa kuva. Harvoin kuvat kuitenkaan tekevät oikeutta maisemille; kolmiulotteinen kokemus latistuu, kun se laitetaan kaksiulotteiseen muotoon. Maisemia pitää vaan pysähtyä katsomaan ja hengittämään, yrittäen painaa samalla mieleen jotain pysyvää.
Vesielementti kiehtoo ihmislajia aina vaan vuosituhannesta toiseen niin usvanverhon kuin laineenliplatuksenkin muodossa, mutta vedellä on myös arkisempi merkitys. Se merkitys muistetaan yleensä vasta, kun vesi on saastunut pilalle tai loppumassa.
Onneksi saastumisuutisia ei ole Urjalassa nyt kerrottavana, mutta vesistöjen pinnat ovat kyllä hälyttävän alhaalla, mikä sekin aiheuttaa omat ongelmansa ekosysteemeille ja ihan vaikka maton pesuun.
Urjalan kunta on sulkenut ahkerassa käytössä tänäkin kesänä olleen kirkonkylän matonpesupaikan, koska vesilähteenä toimivan Koiralammin pinta on niin alhaalla, ettei sieltä saada otettua vettä. Nuutajärven Lasimestarintiellä sen sijaan mattoja voi edelleen pestä normaaliin malliin ja nauttia samalla ehkä jo viimeisistä päivistä, jolloin vielä shortseilla tarkenee. On yhä vahvemmin alkavassa syksyssä ainakin se hyvä puoli, että syksyn sateiden myötä Koiralammin ja muidenkin vesistöjen pinta saataneen taas normaalille tasolle.
20.8.2020 Heli Lehtelä, heli.lehtela@urjalansanomat.fi
