toukokuun sää (muokattu 4.8.2022) Urjalan Ylläpito

Viileä toukokuu päätti tavanomaista lämpimämmän kevään

Toukokuu oli keskimääräistä viileämpi. Koko kevään eli maalis-toukokuun keskilämpötilat olivat sen sijaan monin paikoin tavanomaista korkeampia, etelässä jopa harvinaisen korkeita.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuun keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa 6–9 astetta ja maan pohjoisosassa enimmäkseen 3–6 astetta. Kuukauden keskilämpötila oli suurimmassa osassa maata pitkän ajan keskiarvoja kylmempi, Lapissa lämpötila oli lähellä keskiarvoa.

Toukokuun ylin lämpötila, 24,5 astetta, mitattiin kuukauden 26. päivä Porvoon Harabackassa. Kuukauden alin lämpötila, -12,6 astetta, mitattiin kuun 1. päivä Sallan Naruskassa.

Sademäärä vaihteli toukokuussa noin 10 ja 60 millimetrin välillä. Kuukauden sademäärät olivat suurimmassa osassa maata joko lähellä tavanomaisia lukemia tai tavanomaista pienempiä. Maan pohjoisosassa, Pellon kirkonkylällä, Kuusamon Kiutakönkäällä ja Sallan Värriötunturilla, sademäärät olivat paikoin harvinaisen pieniä, eli näin vähäsateista on toukokuussa kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. Vähiten kuukauden aikana satoi Pellon kirkonkylällä, 8,3 millimetriä.

Maan etelä- ja lounaisosassa sademäärät olivat sen sijaan paikoin tavanomaista suurempia. Helsinki-Vantaan lentoasemalla kuukauden sademäärä oli harvinaisen suuri, siellä satoi kuukauden aikana 61,4 millimetriä.

Lunta oli Keski- ja Pohjois-Lapissa toukokuun lopulla vielä yksittäisillä asemilla yli 60 senttimetriä ja toukokuun viimeisenä päivänä vielä vajaat 50 senttimetriä. Lumensyvyys oli ajankohtaan nähden useilla mittauspaikoilla havaintoaseman mittaushistorian suurin tai yksi suurimmista.

Syvin hanki oli toukokuun viimeisenä päivänä Kittilän Kenttärovassa, 48 senttimetriä, mikä on aseman 18 vuoden mittaushistorian suurin lumen syvyys toukokuun viimeisenä päivänä.

Kittilän Pokassa lunta oli toukokuun viimeisenä päivänä 45 senttiä. Tämä on aseman 49-vuotisen mittaushistorian suurin lumen syvyys toukokuun viimeisenä päivänä.