Yleinen Urjalan Ylläpito

Kunta kuljettaa päivittäistavarat kotiin

Minna Mäkelä
Urjalan kunta kuljettaa yli
70-vuotiaille sekä riskiryhmiin kuuluville kuntalaisille päivittäistavaraa
kotiin neljänä päivänä viikossa. Kunnan johtoryhmä päätti asiasta
tiistaina aamulla, ja palvelu alkaa huomenna keskiviikkona.

Urjalan kunta auttaa ikäihmisiä pysymään
kodeissaan koronaepidemian aikana.

Minna
Mäkelä

Urjalan kunta kuljettaa yli 70-vuotiaille sekä riskiryhmiin
kuuluville kuntalaisille päivittäistavaraa kotiin neljänä päivänä
viikossa. Kunnan johtoryhmä päätti asiasta tiistaina aamulla, ja palvelu
alkaa huomenna keskiviikkona.

Palvelun avulla pyritään siihen, että yli 70-vuotiaat
ja riskiryhmiin kuuluvat pysyisivät nyt kotona.

Käytännössä kuntalainen tilaa kolmesta, paikallisesta
ruokakaupasta tarvitsemansa päivittäistuotteet. Kunta järjestää ostosten
kuljetuksen koteihin. Palvelu on asiakkaalle maksuton.

Palvelu kattaa koko Urjalan kunnan alueen.

Työllisyyspalvelun ihmiset kuljettavat
päivittäistavaraostokset koteihin ja lisäksi apuun on tulossa
työntekijöitä kunnan muista palvelukeskuksista.

Kunnan työntekijöillä on tunnisteet, joista kuntalaiset
tunnistavat heidät. Raha ei tässä liiku. K-kaupasta ostosten mukaan laitetaan
lasku. S-kauppa perustaa asiakkaalle määräaikaisen tilin.

Lue lisää Urjalan Sanomista 26.3.2020 tai jo
keskiviikkona kello 19 alkaen digilehdestä!

Vetovoimaa sisältömarkkinoinnilla