Yleinen Urjalan Ylläpito

Oman onnensa nojassa eivät kaikki vain pärjää

Harva myöntää pelkäävänsä
kuolemaa. Huomattavan moni sen sijaan tunnustaa auliisti, että aika ennen sitä
pelottaa. Ei varsinaisesti mikään ihme. Aika ajoin uutiset terveydenhuollosta
ja vanhustenhoidosta ovat jäätäviä.

Harva myöntää pelkäävänsä
kuolemaa. Huomattavan moni sen sijaan tunnustaa auliisti, että aika ennen sitä
pelottaa. Ei varsinaisesti mikään ihme. Aika ajoin uutiset terveydenhuollosta
ja vanhustenhoidosta ovat jäätäviä.

Epäkohtia
selitellään kaikenlaisilla puutteilla. On puutetta rahasta. On puutetta
työvoimasta, jota saa rahalla. Ja on aivan selvästi puutetta inhimillisestä
asenteesta toisia ihmisiä kohtaan. On puutetta empatiasta.

Kun kaikesta on pulaa tässä maailman onnellisimmassa
maassa, joka on vauraampi kuin koskaan, pitää tavallisen ihmisen
ryhdistäytyä tosissaan ja alkaa huolehtia itse itsestään parhaalla
mahdollisella tavalla, jotta elämässä pärjäisi kauan ja pitkälle ilman
minkään virallisen tahon apua.

Tämän ajan henki on luoda erilaisia määräaikaisia
hankkeita ja ohjelmia, joiden toivotaan jäävän elämään, kun ne
päättyvät, siis kun niiden rahoitus loppuu. Näissä talkoissa niin
sanotuilla tavallisilla ihmisillä on keskeinen merkitys. He ovat vapaaehtoisia,
jotka tekevät oman työuransa päätyttyä tai sen rinnalla hyviä tekoja
palkkiotta ja palkatta. Toisten tavallisten ihmisten hyväksi. Ja tietysti
itsensä, sillä auttaminen on tietyllä tapaa aina itsekästä toimintaa.
Toisia auttaessaan saa hyvää myös itselleen. Jaettu ilo on
kaksinkertainen.

Näin luodaan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, eikä
maksa paljon.

Hyvinvoinnin tavoittelu ei tietenkään ole pahasta. Mitä
paremmin voi, sitä helpompi on pitää omista asioistaan huolta ja olla
itsenäinen. Ei tarvitse yhteiskunnan apua. Voi suorastaan parhaimmillaan antaa
pitkät päättäjien ja virkamiesten puheille – tai
puhumattomuudelle.
Mutta kun kaikki eivät ole niin vahvoja ja terveitä.
Osa tarvitsee tukea ja apua ja sitä vain pitää saada.

Äärimmäisen harva nykyihminen kaatuu loppujen lopuksi
saappaat jalassa. Jossain vaiheessa suurin osa meistä tarvitsee erilaisia
palveluita, moni jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämäänsä.

Meistä kaikista pitää pitää huolta sen jälkeen, kun
siihen ei itse pysty. Vapaaehtoinen apu auttaa niitä, jotka pystyvät vielä
auttamaan itseään, mutta sen jälkeen tarvitaan ammattilaisia. Niitä, joita
koulutetaan ja palkataan rahalla.

Samalla on huolehdittava siitä, että kaikki ne ihmiset,
jotka pyrkivät aloille, joilla ihmisistä huolehditaan, myös soveltuvat noille
aloille.

Jos he eivät sovellu, me kaikki joudumme maksamaan siitä
koituvan kalliin laskun.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi