pääkirjoitus, urjalan historia (muokattu 25.8.2022) Urjalan Ylläpito

Kauneuden kaipuu on pysyvää

Heli Lehtelä

Urjalan maaperästä on taas paljastunut pieniä, kiehtovia vihjeitä muinaisen maailman menosta. Täältä löydettiin tuhatvuotinen polttokalmisto metallisten
esineiden annettua signaaleja Ari Palosen metallinetsimeen. Emme koskaan saa selville, keiden omaisuutta nuo esineet tuhat vuotta sitten olivat, sillä poltetuista luista ei enää saada erotettua dna:ta. Kuitenkin kauan sitten täällä samoilla tantereilla kulkeneille ihmisille kuuluneet esineet kertovat omaa tarinaansa. Tarinaa siitä, että yksilöllistä ja siroa piti muotokielen olla, kauneus oli arvossaan. Arkeologi Esa Mikkola kertoi esineiden olleen erityisiä siroudessaan.

Siroa kauneutta löytyy nyt myös Koskelan torpan pitsinäyttelystä. Hämmästyttävää, mitä kaikkea langasta voi saada aikaan. Nyplätyssä pitsissä kiehtoo tietynlainen kauneuden luomisen ikiaikaisuus, taito on vanha ja merimiesten mukanaan tuoma.

Estetiikkaa on visuaalisen muodon lisäksi monen moista muutakin. Menosissa nautittiin viikonloppuna musiikista ja, mikä parasta, musiikin tahdissa tanssittiin. Urjalassa jatkuu rytmikäs meno myös tänä viikonloppuna. Asemanpuistobluesissa saadaan nauttia muun muassa perkussionisti Ville Forssin ilmoille loihtimista rytmeistä.

Sävelet ja rytmit ovat estetiikkaa, joka tulevat maailmaan soittajan käsien tai laulajan äänihuulten kautta. Ne saavat aikaan jammailua, tanssia ja hyräilyä. Musiikkia ilmaistaan ja vastaanotetaan usein ruumiillisesti ja yhteisöllisesti. Mikä alkusoitto sunnuntaina alkaville Pentinkulman päiville, joiden aiheena on lihan ilot! Ensi viikon ajan tutustutaan siis sanojen kauneuteen ja rumuuteen.

Mikä sitten määrittää kauneuden ja rumuuden? Lauri Tähkän sanoin, kuka kauniin säätää ja ruman määrää. Vanhoja tuulimyllyjä pidetään yleisesti käyttöesineinä, joka ovat esteettisesti silmää hipovia. Uusiin sähköä jauhaviin tuulimyllyihin sen sijaan tunnutaan suhtautuvan varauksellisesti ja huoli on herännyt useissa urjalalaisissakin, joiden kotiin Akaan Karhunrahkaan suunnitteilla olevan tuulivoimapuiston myllyt tulisivat jatkossa näkymään.

25.6.19 Heli Lehtelä
Heli.Lehtela@urjalansanomat.fi